Oona, Netta, Aune

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Tätä pyhättöä suomalaiset rakastavat syvästi – ”Neitsyys menetettiin lopullisesti”

Stadika
Helsingin Olympiastadion on tänä vuonna käytössä viimeisen kerran nykymuodossaan. Laaja remontti alkaa vuoden 2016 alussa ja kestää kolme vuotta.

Historiallisen vuoden kunniaksi Ilta-Sanomat ja Stadion-säätiö keräävät kansalaisten muistoja ja elämyksiä meille kaikille niin rakkaasta urheilupyhätöstä.

Vierivät kivet ja Julma–Juha!

Seiskytluvun alku. Pohjoispääty. Seisten ja istumalla. Suoraa tykitystä. Kaarretta myös. Nähdä nyt Rolling Stones ihka elävänä. Kokea kaksi kertaa Väätäisen voitto. Jumping Jack Flash.

Neljäntoista ikäisenä elämä on edessä. Koti, uskonto ja Olympiastadion. Isänmaata yhtä kaikki. Ja pikkaisen vieraskoreutta, mutta melkein kuin oman lähiömme Haagan poikia. Tukka korviin asti. Beatles vai Rolling Stones? Jürgen Haase vai Juha Väätäinen. Helpot valinnat ja puhtaat polut.

Niinä iltoina Olympiastadion merkitsi kaikkea. Neitsyys menetettiin lopullisesti, rikottuihin kalvoihin porautuivat musiikin ja askeleiden kiivas rytmi. Huuto, joka yhä kaikuu korvissani. Huuto, joka elää tajunnassani. Huuto viimeiseen henkäykseen asti! Ja se valo, joka kirkkaudessa kuljettanut kokemuksia kohti!

- Atik Ismail

Ollapa taas lapsi!

Ohessa on yksi lapsuuteni lempikuvista. Kyseessä on Lasten olympialaiset Helsingin Olympiastadionilla, ehkä 1996 tai 1997. Lasten olympialaiset kuuluivat lapsuuden kesien kohokohtiin.

Suurella stadionilla riitti tekemistä: heitettiin turbokeihästä, hypittiin aitoja, syötiin jäätelöä ja jutskailtiin sähköskootterilla ajavan Pelle Hermannin kanssa.

Tuossa tapahtumassa kilpailu oli aina toisella sijalla ja tärkeintä oli kokea ja pitää hauskaa. Ollapa taas lapsi!

- Erika Klasila

MM-yleisurheilu 1983

Kisaviikon alussa oli todellinen helle. Paavo Nurmen aukiolla myytiin juomia, jäätelöä ja kananpoikaa ennätysmääriä. Lauantaina tunnelma oli katossa suomalaisleirissä, kun samana iltana Arto Bryggare aitoi hopeaa ja Tiina Lillak heitti keihään maailmanmestaruuden.

Seurattiin sitä, miten lisäkatsomo notkui, kun 5 000 katsojaa nousi samanaikaisesti ylös, kun Maamme-laulu alkoi soida. Hyvin kesti!

- Matti Pöhö

Cheek eturivistä

Nuorempaa sukupolvea edustavana minulla ei ole paljon muistoja stadionista. Tarinoita huikeista urheilutapahtumista on tullut kuultua moneen kertaan, mutta oma paras kokemukseni on Cheekin stadioninkeikka 23.8.2014. Eturivin paikalta näki erinomaisesti niin Jaren kuin koko olympiastadioninkin. Se ilta oli ikimuistoinen, ja sitä varmasti muistellaan vielä kiikkustuolissakin.

- Juulia Väänänen

Lähetä oma muistosi joko sähköpostilla (stadion@iltasanomat.fi) tai kirjeellä osoitteeseen Ilta-Sanomat, PL 45, 00089 Sanoma ja kuoreen teksti Muistojen Stadion. Voit kirjoittaa muistosi myös artikkelin alla olevaan kommenttikenttään.

Vuoden lopulla parhaat muistelot palkitaan. Pääpalkintona on kaksi paikkaa uudistuneen Stadionin kolmeen tapahtumaan vuonna 2019. Kaikkien muistojen lähettäneiden kesken arvotaan viisi penkkiä, jotka poistetaan nykyiseltä Stadionilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    7. 7

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    8. 8

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. Näytä lisää