Henri, Henna, Heikki

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Jouko Törmänen, Markku Tuokko, Peter Tallberg... Nämä tunnetut suomalaisurheilijat menehtyivät vuonna 2015

2015 kuolleet
Vuosi 2015 alkoi suru-uutisella olympiavoittaja Jouko Törmäsen menehtymisestä.
Vuoden 1980 suurmäen olympiavoittaja Jouko Törmänen kuoli vajaa vuosi sitten, 3. tammikuuta, Lapin keskussairaalassa. 60-vuotiaana kuollut Törmänen toimi uransa jälkeen aktiivisesti Kansainvälisessä hiihtoliitossa muun muassa FIS:n mäkikomitean puheenjohtajana.

– Jokkeri oli sosiaalinen ja pidetty kaveri, muisteli toinen suurhyppääjä ja mäkihypyn lajipäällikkönä toiminut Niilo Halonen Ilta-sanomissa 3. tammikuuta.


Vain puolitoista kuukautta myöhemmin tuli dramaattinen uutinen kiekonheittäjä Markku Tuokon kuolemasta. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. Asiasta kerrottiin Ilta-Sanomissa 23. helmikuuta.


Toukokuussa saatiin suruviesti Peter Tallbergin kuolemasta. Hän osallistui purjehtinaja viisiin olympiakisoihin ja oli Kansainvälisen Olympiakomitean jäsen vuodesta 1976 saakka. Hänen pestinsä olisi kestänyt vuoteen 2017 saakka, jolloin hän olisi täyttänyt 80 vuotta.


Edellä mainittujen lisäksi suomalainen urheilu joutui päättyvän vuoden aikana jättämään jäähyväiset olympiamitalisteista pikaluistelija Eevi Piriselle (pronssia 3000 m 1960), painija Leo Honkalalle (52 kg pronssia 1952).

Pikajuoksija Turo Meriläinen menehtyi sairauskohtaukseen vain 46-vuotiaana. Hänen äitinsä kirjoitti pojastaan koskettavan muistokirjoituksen Helsingin Sanomiin. Sinne on linkki tästä Ilta-Sanomien uutisesta.

2015 kuolleita suomalaisia urheiluihmisiä

Arponen Antti O. 3.5.1950 – 30.3.2015: Urheilutoimittaja ja urheilukirjailija.

Elomaa Antti 8.10.1929 – 16.3.2015: Pesäpalloilija, joka menestyi myös muissa lajeissa. 8 Suomen mestaruutta Kirissä ja 8 Itä-Länttä.

Gratschew Viktor 25.10.1931 – 29.6.2015: Jalkapalloilija, cup-mestari vuodelta 1956.

Harjula Urho 1941 – 6.6.2015: Nyrkkeilijä, Suomen mestari 81-kiloisissa 1965 ja 1967.

Heinonen Veikko 4.10.1934 – 4.11.2015: Mäkihyppääjä, MM-hopeaa Falunissa 1954 Matti Pietikäisen jälkeen. SM-hopeaa pesäpallossa.

Honkala Leo 8.1.1933 – 17.5.2015: Painin olympiapronssimitalisti 1952. Muutti Ruotsiin ja toimi siellä Ruotsin liiton päävalmentajana 1980-85.

Jouhki Elina 6.3.2015: Pyöräilijä ja triathlonisti. Antoi kasvonsa ja nimensä kampanjaan, jossa kerättiin rahaa Syöpäsäätiölle.

Kaukokari Mauri – 29.1.2015: Jääkiekkomaalivahti, torjui HIFK:lle Suomen mestaruuden 1969–70.

Kuisma Väinö 7.8.1934 – 18.2.2015: Keihäänheittäjä, neljäs Rooman olympiakisoissa 1960. Pronssi jäi 17 sentin päähän. Suomen mestari 1958 ja 1960.

Lax Erkki 14.7.1926 – 21.8.2015: Keilaaja, MM-kultaa joukkuekisassa 1967, kolme EM-hopeaa joukkuekisoissa 1969.

Leppänen Antti 23.11.1947 – 5.8.2015: Jääkiekkomaalivahti, edusti koko uransa Tapparaa. Jääkiekkoleijona numero 70. Kaksi mestaruutta. 98 A-maaottelua.

Leppänen Sulo 15.1.1916 – 12.3.2015: Painija, kolme Suomen mestaruutta, viisi TUL:n mestaruutta. Lontoon olympiakisoissa 1948 kuudes.

Liusvaara Leo 6.7.1930 – 26.7.2015: Pesäpalloilija, pikaluistelija, voimistelunopettaja. Toimi Suomen Luisteluliiton puheenjohtajana.

Lonka Pertti 14.1.1943 – 10.4.2015: Pesäpalloilija, 8 Itä-Länttä. SM-kultaa Kouvolan Pallonlyöjissä 1966-69 ja 1976. Kaksi kertaa vuoden lukkari.

Meriläinen Turo 4.4.1968 – 27.2.2015: Pikajuoksija, 100 metrin Suomen mestari 1990 ajalla 10,69.

Mildh Ossi 12.5.1930 – 16.9.2015: Pikajuoksija, EM-pronssia 400 metriltä ja 4x400 metriltä 1954.

Montonen Heikki 21.8.1943 – 7.10.2015: Lentopalloilija ja lentopallomaajoukkueen päävalmentaja 1974–1982.

Palmgren Eric 9.8.1916 – 31.5.2015: Kilpapurjehtija, Lontoon olympialaisissa 1948 filefly-luokassa 15:s.

Pirinen Eevi 23.8.1922 – 3.12.2015: Pikaluistelun olympiapronssia 3000 metrillä 1960, MM-kultaa yhteispisteissä 1951.

Pirjetä Pauli 4.4.1958 – 3.11.2015: Kävelijä, 17 SM-mitalia. Mukana EM-kisoissa Helsingissä 1994.

Pulli Heino 22.3.1938 – 11.4.2015: Jääkiekkoilija, 1950- ja -60-lukujen kovimpia maalintekijöitä SM-sarjassa. Suomen paras jääkiekkoilija 1960. Suomen mestari 1968.

Rinne Simo 2.8.1941 – 28.9.2015: Pikaluistelija, kymmenes olympiakisojen 500 metrillä 1964.

Salakka Juhani 13.9.1950 – 17.2.2015: Painonnostaja ja Painonnostoliiton toiminnajohtaja. Moskovan olympiakisoissa 10. sarjassa 67,5 kg. Keppijumpan kehittäjä ja kouluttaja.

Salmenkylä Pirkko 15.1.1932 – 7.12.2015: Maajoukkueurheilija sekä suunnistuksessa että koripallossa. Helsingin Suunnistajien puheenjohtaja 1975–1984.

Salminen Simo 8.11.1932 – 2.9.2015: Koomikko, näyttelijä ja laulaja – ja myös Suomen mestari uimahypyssä.

Sonkeri Seppo 10.10.1947 – 22.2.2015: Koripallovalmentajana 16 kautta SM-sarjassa. Kolme mestaruutta (2 Turun NMMKY, 1 Pantterit).

Stenström Oscar 24.4.1978 – 8.2.2015: Kilpapyöräilijä. 21 SM-mitalia ja uraa valmentajana.

Tallberg Peter 15.7.1937 – 16.5.2015: Kilpapurjehtija, olympiakisoissa viisi kertaa 1960–1980. Lipunkantajana Moskovassa 1980. KOK:n jäsen vuodesta 1976 kuolemaansa saakka.

Tiitola Risto 24.4.1915 – 20.11.2015: Jääkiekkoilija, Suomen mestaruuksia Ilveksessä ja TaPassa. MM-kisoissa 1939 joukkueen kapteeni.

Tuokko Markku 24.6.1951 – 20.2.2015: Kiekonheittäjä. EM-hopeaa 1978, universiadeissa kultaa 1975 ja hopeaa 1979.

Törmänen Jouko 10.4. – 3.1.2015: Mäkihypyn olympiakultaa 1980 suurmäessä. Toimi monissa tehtävissä Hiihtoliitossa ja Kansainvälisessä hiihtoliitossa.

Turkki Tero 1978 – 22.4.2015: Mäkihyppääjä, maailmancupissa mukaan 1990-luvulla.

Vauhkonen Marko 1939 – 8.8.2015: Kilpapyöräilijä, valmentaja ja pyöräilyvaikuttaja.

Wackström Ole 20.9.1932 – 8.4.2015: Kilpapyöräilijä, mukana olympiakisoissa 1968 ja 1972. Pyöräilyjoukkueen valmentajana olympiakisoissa 1980 ja 1984. Myös hänen poikansa Patrick ja Sixten ja veljensä Erik ja Bror ovat menestyneet lajissa.

Westerberg Max 17.6.1936 – 24.8.2015: Jalkapallovaikuttaja, Helsinki Cupin perustaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    7. 7

      Hiihtotähdet käyvät kuumana suhdehuhuja levitelleelle Petter Northugille – ”Nyt saa riittää!”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    10. 10

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää