Torsti

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Lisää väkivaltaisuuksia olympiakaupungissa – kaksi henkilöä surmattu Rion olympiapaikkojen ytimessä

Rio 2016
Kaksi ihmistä on saanut surmansa kahdessa eri välikohtauksessa Rion olympialaisten suorituspaikkojen läheisyydessä.
Viranomaisten mukaan kaksi ihmistä on tapettu Riossa olympialaisten suorituspaikkojen lähellä, kertoo uutistoimisto AFP.

Molemmat välikohtaukset tapahtuivat perjantaina olympiakisojen avajaispäivänä.

Poliisi ampui sivullisia väkivaltaisesti lähestyneen miehen lähellä Brasilian kansallisstadionia Maracanaa, jossa vietettiin perjantaina olympialaisten avajaisia.

Muutamaa tuntia aiemmin 51-vuotias naisarkkitehti kuoli olympiabulevardilla, lähellä olympiapuiston sisäänkäyntejä, alueella, josta on tulossa merkittävä turistialue kisojen aikana.

Naisen kimppuun hyökkäsi kolme ryöstäjää ja kun hän yritti paeta paikalta, ryöstäjät ampuivat häntä päähän.

Turvallisuushuolet ovat olleet Rion olympialaisten suurimpia puheenaiheita. Kisakaupungissa on yhteensä 85 000 poliisia ja sotilasta – noin kaksi kertaa enemmän kuin neljä vuotta sitten Lontoossa. Useat heistä on tuotu paikalle muista Brasilian suurkaupungeista.
  • rio2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    6. 6

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    10. 10

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35 vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    6. Näytä lisää