Enni, Enna, Eini

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Perheenäiti yritti korjata Rion olympialaisten näkyvintä ongelmaa – murhattiin julmasti ennen kisoja

Rio 2016
Brasilialainen Priscila Pereira yritti edistää saasteisen Guanabaranlahden puhdistamista.
Rio de Janeiron Guanabaranlahti on ollut iso – ja monelle päättäjälle epämiellyttävä – puheenaihe ennen olympiakisoja. Muun muassa lukuisat urheilijat ovat kauhistelleet olympialaisten purjehdusnäyttämönä toimivan lahden saastaisuutta.

Harva olympialaisiin osallistuva purjehtija kuitenkaan sisäistää, kuinka paljon rahaa ja aikaa lahden tehottomasti edenneisiin siivoustöihin on palanut. Lukemia voi olla vaikea uskoa, kun katsoo olympiavesien ja läheisten rantojen nykykuntoa.

Samalla kun Rion päättäjät ovat vakuutelleet positiivista kehitystä tapahtuneen, monet objektiivisesti rantojen kuntoa katsoneet ovat sanoneet toista. Idyllisten purjehduskuvien vastapainona on julkaistu kuvia lahdessa lilluvista roskamääristä.

Uutistoimisto Bloombergin toimittajien David Billerin ja Michael Smithin mukaan Brasilian valtio sai vuonna 2011 yli 400 miljoonaa euroa kansainvälistä rahoitusta saastuneen lahden puhdistamiseen. Sen lisäksi kesän 2016 olympiamaa oli saanut 1990-luvulla yli 700 miljoonaa euroa rahoitusta saman asian edistämiseen.

Biller ja Smith kirjoittivat asiaan liittyen laajan tutkivan artikkelin. Se ei kuitenkaan keskittynyt paljon otsikoissa olleisiin Guanabaranlahden saasteisiin, vaan 38-vuotiaana traagisesti kuolleeseen Priscila de Goes Pereiraan. Biller ja Smith haastattelivat artikkelia varten Pereiran kollegoita, ystäviä, perhettä ja muita hänet tuntevia ihmisiä.

Byrokratia ja korruptio turhauttivat

Köyhyyden ja rikollisuuden leimaamalla Complexo do Alemãon slummialueella Rio de Janeirossa syntynyt ja kasvanut Pereira pääsi pois köyhyydestä osin asenteensa ja älykkyytensä, osin Brasilian vaurastumisen ansiosta.

Maantiedettä opiskellut Pereira oli perheensä ainoa, joka opiskeli yliopistossa maisteriksi. Vuonna 2007 hän sai valtion viran pääkaupungissa Brasiliassa. Pereira työskenteli varakkaan ministeriön aluekehitysvirastossa, mutta alle kahdessa vuodessa favelan kasvatti teki jotain, mitä harva Brasiliassa uskaltaisi tehdä.

Jos kuva ei näy, sen voi katsoa täältä.

Pereira kyllästyi nopeasti siihen, miten byrokratia jarrutti hyviä projekteja. Hän jätti virkansa ja palasi kotikaupunkiinsa Rio de Janeiroon. Toinen valtion virka päättyi myös Pereiran turhautumiseen ja irtisanoutumiseen – tällä kertaa korruption vuoksi.

Pereira otti läheistensä mukaan raskaasti tilanteen, jossa hänen pomonsa kehotti häntä tallettamaan julkista rahaa pankkitililleen ja välittämään summan johtoportaalle välityspalkkiota vastaan. Vaikka taloustilanne ei ollut helppo ja Pereiralla oli pieni tytär elätettävänä, hän vannoi, ettei työskentelisi enää koskaan julkisessa virassa.

Jätehuolto luvattiin järjestää

Jätehuollon järjestäminen oli yksi avainasioista, kun Brasilia haki vuoden 2016 olympiakisoja. Kisahakemuksen jättämisen aikaan Guanabaranlahteen valuvasta jätteestä käsiteltiin vaivaiset 11 prosenttia. Rion kaupunginjohto lupasi kasvattaa määrän 80 prosenttiin.

Vuoden 2011 marraskuussa Latinalaisen Amerikan kehityspankkiryhmä Inter-American Development Bank (IDB) myönsi Rion jäteongelman hoitamiseen yli 400 miljoonaa euroa.

PSAM-nimistä itsenäistä Guanabaranlahden puhdistushanketta nimitettiin johtamaan pitkän linjan byrokraatti Flavio Silveira. Silveira tunsi ennestään Pereiran ja houkutteli ihailemansa naisen työskentelemään hankkeeseen.

Pereiran vastuulla oli valvoa puhdistushankkeeseen myönnettyjen 400 miljoonan käyttöä. Eloisasta elämänasenteesta tunnettu Pereira suhtautui työhönsä intohimoisesti. Häntä kuvailtiin johtajan pitbulliksi, joka ei pelännyt huutaa, kiroilla ja erottaa työntekijöitä, jos työt etenivät hänen mielestään liian hitaasti.

Lahjusyritys ja urakoitsijan vihat

Pereira törmäsi hankkeessa jatkuvasti latinalaisamerikkalaista työkulttuuria vaivaavaan hyvä veli -ajatteluun ja korruptioon. Elokuussa 2015 hän kertoi pikkuveljelleen saamastaan lahjustarjouksesta. Pereiralle oli tarjottu yli 50 000 euroa, jotta hän sulkisi silmänsä epämääräiseltä rahaliikenteeltä.

– En voi tehdä sitä. Minua ei kasvatettu niin, Pereira sanoi tuolloin veljensä mukaan.

Pereira jäi kuitenkin yksin taistelussaan byrokratiaa ja korruptiota vastaan. Hän ajautui riitoihin urakoitsijoiden kanssa, joiden sopimuksissa tai laskutuksessa oli jotain hämärää. Syyskuussa Pereira kertoi pizzan ääressä ystävälleen, että yksi urakoitsija oli hänelle raivoissaan.

– Sanoin hänelle siihen aikaan, ettei totuuden puhuminen ole aina turvallista, Pereiran terapeutti Horacio Ramasine sanoi Bloombergille.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Pereira juhli 38-vuotissyntymäpäiviään. Paikalla olijat muistavat syntymäpäiväsankarin tanssineen ja halailleen ihmisiä ympärillään.

– Minun pitää elää pitkä elämä, koska minun on huolehdittava tyttärestäni, Pereira julisti ja pomppi lapsensa kanssa trampoliinilla.

13 laukausta autoon

Seuraavana maanantaina, lokakuun 5. päivä Pereira suuntasi autollaan töihin. Hän parkkeerasi metroaseman parkkipaikalle, josta hänen oli tarkoitus jatkaa metrolla töihin.

Pereira viimeisteli meikkiään, kun hänen autoonsa ammuttiin 13 laukausta. Hän oli kuollut, kun poliisi saapui paikalle. Mikään ei viitannut ryöstöön, vaan poliisin mukaan tappaja vaikutti tuntevan hyvin Pereiran aamuisen työmatkan. Toistaiseksi murhatutkinta ei ole tuottanut tulosta.

Pereiran kuoleman jälkeen PSAMin hanke siirtyi lähes kokonaan valtiolliselle Cedae-yhtiölle. Sama yhtiö hoiti isolla rahalla 1990-luvulla Rion jätehuoltoa mitättömillä tuloksilla. Toukokuussa 2016 Brasilian poliisi ilmoitti avaavansa tutkinnan Cedaen toimista. Yhtiön epäillään laskuttaneen miljoonia Rion asukkaita jätehuollosta, jota ei ole olemassakaan.

Olympiajäsenyyttä hakeneet Rion päättäjät vakuuttivat, että 80 prosenttia Guanabaranlahteen virtaavasta jätteestä käsiteltäisiin. Puolueettomien lähteiden mukaan oikeammat lukemat ovat nykypäivänä 20–30 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    9. 9

      Surumieliset Madeleine, Silvia ja Kaarle Kustaa hautajaisissa – ”Hän oli perheen hyvä ystävä”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää