Visa

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Tulos tai ulos, muistatko Kojonkoski?

Rio 2016
Huippu-urheiluyksikön koko olemassaolo pitäisi olympiaflopin jälkeen kyseenalaistaa, kirjoittaa Marko Lempinen Riosta.
Yllä oleva otsikko viittaa Yle Urheilun vuonna 2012 tekemään haastatteluun, jossa Olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön tuore ja samalla sen historian ensimmäinen johtaja Mika Kojonkoski alleviivasi ensitöikseen tulos tai ulos -ajattelun tärkeyttä.

Kojonkoski sanoi aikovansa noudattaa itsekin tätä huippu-urheilun elintärkeää lainalaisuutta.

– Nämä ovat projektihommia. Jos neljässä vuodessa ei saada oleellisia muutoksia aikaan, niin sitten täytyy vaihtaa miehiä, Kojonkoski sanoi haastattelussa.

– Loppupeleissä vain ja ainoastaan kansainvälinen menestys on mittari. Rakennamme erilaisia mittareita, jotka liittyvät osaamisen kasvuun, toimintatapoihin ja niin edelleen, mutta haasteet, tavoitteet ja tulokset pitää oleellisesti parantua nykyisestä. Uskomme, että Sotshissa (2014) jo pystymme tekemään parempaa tulosta, tai viimeistään Riossa (2016).

Jutun yhteydessä olevalla videolla IS:n toimittajat Marko Lempinen ja Pekka Holopainen puhuvat Suomen surkeasta menestyksestä Riossa ja urheilujohtajien vastuusta.

Olympialaiset ovat paras peili huippu-urheilutyön tarkasteluun. Rion kisat ovat päättyneet, Suomi on romahtanut kaikkien aikojen olympiafloppiinsa: tuloksena vain yksi pronssimitali!


Neljässä vuodessa huippu-urheilun tulos on päinvastoin heikentynyt, ja muutenkin kilpaurheilun näkymät ovat, jos mahdollista, entistä synkempiä. Riossa ei ollut potentiaalisia mitalikandidaattejakaan kuin ehkä viisi, kun sitä vastoin Lontoossa 2012 heitä riitti enemmän.

Peiliin katsottaessa vielä surullista mitalisaldoakin oleellisempaa on nähdä iso kuva – se, millainen on ollut Olympiakomitea pomojen vaatimustaso lajiliittojen suuntaan. Käsittämätöntä kyllä, Olympiakomitealla ei ollut enää Riossa edes virallista kisatavoitetta. Sen sijaan huippu-urheiluyksikkö korosti Kojonkosken suulla, että merkittävintä on hyvä fiilis. Pääasia, että Olympiakomitea luo joukkueeseen hyvän ilmapiirin ja että haettu toimintatavan muutos etenee.

Yrittikö Olympiakomitea juosta yllättävillä höpöhöpö-puheillaan jo etukäteen karkuun vastuutaan?

Valtio tukee huippu-urheilua vuosittain noin 14 miljoonalla eurolla. Onko kallis huippu-urheiluyksikkö ansainnut olemassaolonsa?

Hämmästyttävä sopimusratkaisu

Suomalainen urheilukenttä on jo kahdeksan vuoden ajan saanut kuunnella Olympiakomitean manifestiä siitä, että toimintatavat pitää muuttaa eli nostaa yksilö kaiken toiminnan keskiöön ja että taloushallinnollisesti liian raskaat organisaatiot on purettava. Viisasta.

Mutta muutosstrategia ei saa murskata tulosvastuullista ajattelua, koska se on koko huippu-urheilun ydin. Tästä pointista kirjoitin jo kisojen alussa, koska urheilussa – tai millään alalla – ei voi kehittyä ilman jonkin ajan tulosvastuuta. Nyt Suomen huippu-urheilusta vastuunkantajat näyttävät kuitenkin luikkineen vaivihkaa karkuun.

Toistan aiempaa kirjoitustani vielä siltä osin, että loppujen lopuksi Suomen kansaa ei kiinnosta kuin olympialaisten mitalisaldo. Kojonkoski ja kumppanit ajoivat itsensä totaalisesti miinaan sivuuttamalla tavoiteasettelun ja puhumalla kansalle asioista, joita se ei jaksa kuunnella. Kojonkosken viesti ei todellakaan ole tavoittanut kansaa.


Jos huippu-urheiluyksikkö olisi puhunut rohkeasti tavoitteista ja alleviivannut ulospäin, että Suomen joukkueessa on äärimmäisen kova vaatimustaso, se olisi saanut paljon anteeksi. Kunnioitustakin. Nyt sillä ei juuri uskottavuutta ole.

Ihmeellisyyksien vuoksi Olympiakomitean toiminnasta piirtyi Rion kisojen aikaan monille mielikuva, että organisaatio on olemassa enemmän johtajiaan kuin urheilijoita varten. Eikä vähiten siksi, että Olympiakomitean hallitus meni tekemään Kojonkosken kanssa jatkosopimuksen jo ennen Rion kisojen alkua!

Olympiakomitea siis räätälöi jatkopahvin miehelle, joka neljä vuotta sitten sanoi oma-aloitteisesti kantavansa vastuusta, jos tulosta ei tule. No, Riossa sitä ei tullut.

Jatkosopimus oli uskomaton moka Olympiakomitealta. Sen ratkaisu luo kansan suuntaan mielikuvaa siitä, että urheilussa tietyntyyliset hyväveli-verkostot ovat ainakin jossain määrin kunniassaan. Ajatusta voimistaa viime kevään kohupäätös. Opetusministeriö perii Olympiakomitealta 400 000 euron edestä valtionavustuksia takaisin, koska se katsoo tukia käytetyn väärin.

Yksikön saldo nolla mitalia

Jos joku erehtyy pitämään Kojonkoskea osaamattomana, hän erehtyy pahasti. Kojonkoski on näyttänyt olevansa laadukas valmennusosaaja. Ikävä kyllä, huippu-urheiluyksikön johtajana hän on sortunut enemmän politikointiin kuin joukkojensa johtamiseen edestäpäin. Hän on menettänyt otteensa.

Kojonkoski oli äärimmäisen vaativa johtaja esimerkiksi Norjan mäkimaajoukkueen päävalmentajana viime vuosikymmenellä. Hän korosti, että vain menestys kelpaa. Tuloksia tuli.

Nyt hän ei ole ääneen tuloksia vaatinut, eikä sitä ole olympialaisten kesälajeissa tosiaan tullutkaan.

Suomen urheilusta puuttuu intohimoa ja omistautumista. Tätä mieltä ovat useat eri lajien huippuosaajat. He vaativat avoimen tulosvastuun palauttamista Suomen huippu-urheiluun – ja nopeasti. Eläkevirka-ajattelu on syytä lakkauttaa. Allekirjoitan.

Mikäli huippu-urheiluyksikköä ei olisi koskaan perustettu, olisiko tulos ollut Riossa yhtään sen huonompi?


Mitaleista puhuttaessa se ei edes olisi voinut olla vaatimattomampi, sillä Rion kisoissa huippu-urheiluyksikön paras saavutus oli Tuula Tenkasen viides sija purjehduksessa. Mira Potkosen pronssimitali tuli käytännössä talkoovoimin. Valtio tuki Potkosta kymppitonnilla vuodessa, mutta huippu-urheiluyksiköstä kukaan ei ollut ennen Rioa ollut nyrkkeilijään yhteydessä. Ei kukaan!

Suomen urheiluvaikuttajien on nyt syytä istua alas ja pohtia vakavasti, pitäisikö koko huippu-urheiluyksikkö lakkauttaa. Juuri tällä hetkellä nimittäin näyttää siltä, että yksiköstä on ainoastaan rakentunut yksi uusi hallinnollisesti raskas järjestelmä ennestään karuun byrokratiarälssiin. Ilman yksikköä rahaa voisi olla jaettavissa enemmän tärkeään kenttätoimintaan.

Palataan alkuun, siihen kaikkein mielenkiintoisimpaan kysymykseen. Mikä on Kojonkosken näkemys tulos tai ulos -ajattelusta nyt?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    7. 7

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    8. 8

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää