Tuija, Tuire, Vanessa

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Prinssi Harry yllätti pelaamalla suomalaisille tuttua sählyä – ja avautui Dianan kuolemasta

Prinssi Harry puhui nuorille opiskelijoille Skotlannissa.
Prinssi Harry teki tiistaina ensimmäisen valtiovierailunsa Skotlantiin. Hän kiersi päivän aikana tapaamassa nuoria eri tilaisuuksissa.

Viime viikolla 32 vuotta täyttänyt prinssi vieraili Mackie Academyssä, missä hän tapasi nuorten ohjaajiksi kouluttautuvia opiskelijoita. Prinssi kertoi nuorille omista kokemuksistaan ja vaikeuksistaan toipua äitinsä menettämisestä. Hän nosti puheessaan esille henkilön, jonka alaisuudessa hän palveli Sandhurstin kuninkaallisessa sotakorkeakoulussa 2005.

– Minulta puuttui ohjausta elämästäni tuolloin. Menetin äitini nuorena, ja yhtäkkiä minua ympäröi valtava miesjoukko armeijassa, Harry kertoi Daily Mailin mukaan.

Prinssi ei nimennyt henkilöä, koska ei uskonut, että tämä olisi pitänyt siitä.

– Hän osasi kiusata minua oikeina aikoina ja toisaalta antoi itseluottamusta katsoa tulevaisuuteen. Sain itseluottamusta ja ymmärsin, kuka olen. Sain energiaa painaa eteenpäin ja auttaa muita.

Prinssi Harryn äiti, Walesin prinsessa Diana kuoli auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997.

Prinssi Harry tapasi myös äitinsä muistoa kunnioittavan Diana-palkinnon vastaanottaneen Jamie McIntoshin. 17-vuotias McIntosh kirjoitti kirjan, jolla toivoo auttavansa teinejä käsittelemään äidin kuoleman aiheuttamaa surua.

McIntoshin oma äiti kuoli rintasyöpään.

– Tästä koko hommassa on kyse. Yrität auttaa muita välttämään sen kohtalon, mikä sinulla oli. Kirjasi auttaa kaikkia ympärilläsi, prinssi Harry sanoi.

Prinssi vieraili myös Aberdeenin Robert Gordon -yliopistolla, missä hän osallistui nuorten urheilutapahtumaan. Prinssi Harry otti liikuntarientoihin osaa täysin rinnoin. Hän pelasi mm. minitennistä, yksi vastaan yksi -jalkapalloa sekä sählyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    8. 8

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. Näytä lisää