Nestori

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Lasse Virén muistelee Münchenin kultajuoksut selostanutta Paavo Noposta: ”Hän jätti ison aukon”

Suru-uutinen
Lasse Virén muistaa kuunnelleensa Paavo Noposen selostuksia jo nuoruudessaan.
Maanantaina menehtynyt selostajalegenda Paavo Noponen välitti pitkän uransa aikana lukuisia merkittäviä urheiluhetkiä suomalaisille urheilunystäville.

Vuonna 1952 alkaneelle uralle mahtui iso nippu ikimuistoisia selostuksia. Noponen itse poimi siitä nipusta oman huippuhetkensä vuonna 2000 IS:n haastattelussa.

– Urani huippuhetki oli Lasse Virénin ja Pekka Vasalan voitokkaiden juoksujen selostaminen saman puolituntisen aikana, Noponen kertoi vuoden 1972 Münchenin olympialaisiin viitaten.

Noposen radioselostukset ovat monille erottamaton osa Münchenin legendaarisia tapahtumia.

– Virén tulee kuin raketti, sinivalkoinen raketti! Noponen tunnelmoi Virénin voittaessa Münchenissä olympiakultaa 10 000 metrillä.

Legendaarisen selostuksen kohteena ollut Virén muistaa Sinivalkoisena äänenä tunnetun Noposen urheilu-uransa ulkopuoleltakin.

– Kyllähän Paavo oli sellainen mestariselostaja. Muistan hänen ja Pekka Tiilikaisen selostukset ihan nuoresta asti, Virén kertoi maanantaina, jolloin suru-uutinen Noposen kuolemasta tuli julki.

Noponen oli Virénille tuttu kaveri, eikä pelkästään urheilukentiltä.

– Olin hänen kanssaan jonkun verran tekemisissä. Muistan kerrankin, kun kävin hänen Kuusamon mökillään. Hän mainitsi sen mökin monessa selostuksessaan.

Mökkireissusta ja lämpimästä suhteesta huolimatta kaksikko ei Virénin mukaan juurikaan keskustellut Noposen selostuksista. Juoksijalegenda arvostaa kuitenkin Noposen uran korkealle.

– Kyllähän kaikki, jotka urheilua seurasivat muistavat Noposen selostukset. Kaikilla on tietysti omia mieltymyksiään selostajista. Joitakin kuuntelee mielellään ja joitakin ei välttämättä halua kuunnella lainkaan, Virén sanoo.

Ja Noponen taitaa kuulua ensiksi mainittujen joukkoon?

– Kyllä!

Noposen selostukset tulivat Virénille tutuiksi paitsi omien urheilusuorituksiensa, myös urheilun seuraamisen kautta. Hän muistaa Noposen esimerkiksi hiihtoselostuksistaan.

– Kyllähän hänen selostuksiaan tuli kuunneltua. Kun hän lopetti, niin hän jätti ison aukon suomalaiseen selostukseen. Kukkosen Anssi oli tietysti jonkinlainen seuraaja, mutta sitten jätän kyllä pitkän raon ennen kuin tulee seuraajia, Virén arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää