Keijo

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

”Oppipoika” kertoo, mistä Paavo Noponen ja Raimo Häyrinen puhuivat legendan viimeisen selostuksen jälkeen

Suru-uutinen
Selostaja Jarmo Lehtinen muistaa elävästi maanantaina menehtyneen Paavo Noposen kanssa tekemänsä työkeikat.
Legendaarinen urheiluselostaja Paavo Noponen kuoli maanantaina 86 vuoden ikäisenä. Sinivalkoisena äänenä tunnetun Noposen poisnukkuminen sai hänen kollegana toimineen ja oppipojaksikin nostetun Ylen Jarmo Lehtisen muistelemaan kaksikon yhteisiä selostushetkiä.

– Pystyn edelleenkin siirtymään niihin hetkiin selostuskopissa Paavon kanssa. Näen sen hetken, kun tulee selostuksen tärkein kohta, huippuhetki. Näen yhä, kuinka Paavon kädet menevät kevyesti nyrkkiin ja katse terävöityy kilpailupaikalle, Lehtinen kertoo.

Vaikka Lehtinen tuli Yleisradiolle vuosia Noposta myöhemmin, hän ehti selostaa legendan kanssa muun muassa kahdet yleisurheilun MM-kisat.

– Häneltä jäi hyvin voimakas perintö siitä, miten selostukseen eläydytään ja valmistaudutaan, ja miten Suomen kieltä käytetään ja vaalitaan. Hän sanoi joskus, että hänelle on tärkeää, että joku oppipoika jatkaisi hänen työtään, ja siinä yhteydessä hän otti minut esille. Se tuntuu todella hienolta ja olen yrittänyt hänen hengessään jatkaa työntekoa.

Noponen tunnettiin vuonna 1952 alkaneella selostajanurallaan siitä, että hän valmistautui aina äärimmäisen tarkkaan. Lehtisen mukaan huolellisella valmistautumisella oli omat varjopuolensakin.

– Hänen uransa päättyi vuonna 1994, kun hän selosti Raimo Häyrisen kanssa Helsingin EM-kisoja. Hän selosti 400 metrin aitajuoksua ja oli päättänyt, että Saksan Edgar Itt tulee voittamaan. Hän sitten selosti kisan niin, että Itt voittaa. Mutta niin ei käynytkään, vaan sen kisan voitti ukrainalaisjuoksija, Lehtinen naurahtaa.

Ja Lehtinen tietää, että Noposen koko uran ensimmäiseen selostukseenkin sisältyi pieni kömmähdys.

– Paavo selosti vuoden 1952 olympialaisissa seiväshypyn karsintaa olympiastadionilla. Hän selosti niin, että hyppääjä pani riman kuoppaan, vaikka hänen piti sanoa, että laittoi seipään kuoppaan. Se virhe kuitenkin pystyttiin leikkaamaan pois, koska kyseessä oli taltiointi eikä selostus mennyt suorana ulos. Hän oli siitä hyvin huojentunut.

Vaikka kahden kömmähdyksen väliin mahtuu lukuisia ikimuistoisia selostushetkiä, Lehtinen muistaa selostajalegendan paketoineen uransa vuonna 1994 nimenomaan virheiden kautta.

– Hän totesi Raimo Häyriselle, että näinhän tämä ura sitten meni, alkoi lapsuksella ja niin se myös päättyi, täydelliseen munaukseen. Sitten he Häyrisen kanssa naureskelivat, että ei se nyt niin vakavaa ole!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    7. 7

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    10. 10

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää