Sebastian

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Yritti käyttää ryöstösaaliista lähiökapakassa – varas iski suomalaisen olympiaurheilijan kotiin takavuosina

Murtovaras vei pikaluistelija Pertti Niittylältä takavuosina mitalit ja koruja.
Pikaluistelija Pertti Niittylä kävi neljät olympiakisat, 1976, 1980, 1984 ja 1988. Olympiakisoja ja muita arvokisoja hänellä on takanaan enemmän kuin kenelläkään toisella suomalaisluistelijalla.

Yleisluistelun Suomen mestaruuksia hänellä on 13, enemmän kuin kenelläkään toisella. EM-kisoissa hän oli kerran pronssilla 10 000 metrillä. Harmi vain, että jäljellä ei ole enää yhtään näistä mitaleista.

Mitalit hävisivät jo vuosia sitten, kun Niittylä perheineen oli vaihtamassa asuntoa ja pistänyt Tapanilan-asunnon myyntiin.

– Varas oli luultavasti käymässä näytöllä sunnuntaina. Kun maanantaina tulimme töistä, terassin oven lasi oli lyöty sisään, Niittylä kertoo.

Murtovarkaan mukaan lähti muun muassa koruja ja koko Niittylän mitalikokoelma, olympiakisojen osanottomitaleja myöten.

Pian kävi ilmi, että kyseessä ei ollut mikään ammattivaras.

– Hän oli paikallisjunassa rehvastellut mitaleilla. Jotkut olivat varmaan ajatelleet, että onpa entinen urheilija mennyt huonoon kuntoon.

Tapanilalaisessa kapakassa oli ihmetelty miestä, joka oli yrittänyt maksaa tuoppinsa korulla. Lopullisesti hän jäi kiinni, kun hän yritti myydä koruja rahaliikkeessä.

Osa koruista tuli takaisin, mutta eivät mitalit.

– Hän väitti, että oli peloissaan heittänyt ne Vantaanjokeen jossain Heurekan kulmilla. Enpä ole niitä käynyt sukeltelemassa, Niittylä sanoo.

– Rahallisesti niillä ei ole suurta arvoa, mutta tunnearvo on toki suurempi, hän harmittelee.

Calgaryn olympiakisoissa 1988 Niittylä kantoi Suomen lippua avajaisissa.

Uransa jälkeen Niittylä toimi pitkään aktiivisesti Luisteluliitossa, vuosina 2009–2015 puheenjohtajanakin. Hän lobbasi vuosikausia hallin saamiseksi.

– Siinä asiassa ollaan valitettavasti edelleen lähtökuopissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. 6

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  7. 7

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  8. 8

    Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

  9. 9

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  10. 10

    EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. Näytä lisää