Heli, Heljä, Helinä

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Virnistelevä Bolt, paidaton tongalainen ja Patrik Laine – näistä tarinoista urheiluvuosi 2016 muistetaan

Urheiluvuosi 2016
Ilta-Sanomat kokosi kymmenen tarinaa urheiluvuodesta 2016. Mikä on sinun suosikkisi?
Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin. Urheiluvuosi 2016 tullaan muistamaan ainakin isoista arvokisoista. Riossa kisattiin elo-syyskuussa olympialaiset ja paralympialaiset, kesä-heinäkuussa Ranskassa puolestaan järjestettiin jalkapallon EM-kisat. Suurtapahtumien ohella vuoteen mahtuu iso kasa liikuttavia, järkyttäviä, hauskoja ja kaikkea siltä väliltä olevia urheiluhetkiä.

Ilta-Sanomat valitsi kymmenen urheilutarinaa, jotka jäävät muistiin urheiluvuodesta 2016.

Veljesrakkautta

Yksi vuoden koskettavimmista hetkistä nähtiin Meksikossa käydyssä triathlonkilpailussa. Iso-Britanniaa edustava kaksinkertainen olympiamitalisti Jonny Brownlee alkoi vain 700 metriä ennen maalia hoippua vaarallisen näköisesti. Vaikutti siltä, ettei Brownlee tulisi selviytymään maaliin. Takaa tullut veli Alistair kuitenkin pelasti tilanteen. Hän nappasi veljensä kainaloon ja lopulta työnsi Jonnyn maaliviivan yli. Alistairin epäitsekäs teko sai paljon kiitosta, olihan hän hylännyt voittotaistelun auttaakseen veljeään.

Koko tarinan Brownleen veljeksistä pääset lukemaan tästä.

Kuningas Bolt

Kuka urheilufani unohtaisi Rion olympialaisista otettua kuvaa Usain Boltista? 100 metrin semifinaaleista sekä Gettyn Cameron Spencerin että Reutersin Kai Pfaffenbachin kameraan tallentui valokuva, joka nousi nopeasti sosiaalisen median hitiksi. Kuva hymyilevästä ja täysin ylivoimaisesta Boltista on jäänyt monelle mieleen vuoden parhaimpana urheilukuvana.

Valokuvaaja Cameron Spencerin kommentit kuuluisasta otoksesta löytyvät tästä.

Paljasta pintaa Riossa

Rion olympialaisissa otsikoihin nousi kolme paidatonta miestä. Avajaisseremoniassa parrasvaloihin päätyi ”Tongan kuuma lipunkantaja”. Tongaa taekwondossa edustanut Pita Nikolas Taufatofua nosti öljytyllä ylävartalollaan pienen maansa hetkeksi sosiaalisen median keskiöön.

Taufatofuan vaikeasta matkasta kohti Rion olympialaisia voit lukea tästä.

Toinen paidaton tapaus Rion kisoissa oli astetta kummallisempi. Kaksi mongolialaista painivalmentajaa suivaantui suojattinsa tappiosta niin paljon, että he riisuivat protestiksi vaatteensa kisojen painimolskilla. Rangaistushan siitä seurasi.

Urheiluhenkeä parhaimmillaan

Rion kisojen hyvän mielen tarinana muistiin jäi kahden juoksijan urheiluhengen osoitus. Uuden-Seelannin Nikki Hamblin kaatui kesken 5000 metrin välieräjuoksun, ja hänen takanaan tullut Yhdysvaltain Abbey D'Agostino törmäsi Hambliniin ja tömähti itsekin radan pintaan.

Sen sijaan, että D’Agostino olisi jatkanut matkaa, hän palasi auttamaan maassa makaavaa itkuista Hamblinia.

Hamblinin ja D'Agostinon koko mieltä lämmittävän tarinan voit lukea tästä.

Eutanasiasopimuksen tehnyt paralympiamitalisti

Paralympialaisten puolella huimien urheilusuoritusten ohella puhuttivat surullisetkin ihmiskohtalot. Erityisesti belgialaisen ratakelaajan Marieke Vervoortin tarina päätyi otsikoihin. Rappeuttavasta sairaudesta kärsivän Vervoortin kerrottiin allekirjoittaneen vuonna 2008 sopimuksen armokuolemasta.

Voit lukea Vervoortin Rion jälkeisiä kuulumisia tästä.

Islannin ihme

Portugali voitti jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa isäntämaa Ranskan. Finaalista muistetaan tietysti Portugalin supertähden Cristiano Ronaldon dramaattinen loukkaantuminen (ja hyökkääjän poskelle lentänyt koiperhonen).

Kisojen tuhkimotarina oli kuitenkin Islanti. Pieni maa sulatti sydämiä taisteluilmeellään ja ”hu... hu... hu...” -kannatushuudollaan. Lopulta arvokisadebytantit etenivät aina puolivälieriin.

Pelaajien ohella otsikoihin nousi tv-selostaja Gudmundur Benediktsson eli Gummi Ben. Selostajan totaalisekoamisesta voit lukea tästä.

Doping, doping ja doping

Ei siitä pääse mihinkään, doping loi surullisen varjon vuoden 2016 urheilu-uutisointiin. Richard McLarenin Venäjän systemaattisen ja valtiojohtoisen dopingkulttuurin paljastanut raportti johti rankkoihin toimenpiteisiin dopingista kärynneitä venäläisurheilijoita vastaan.

Venäjän ohella korkealta alas rysähti myös norjalainen maastohiihto. Ensin julki tuli Martin Johnsrud Sundbyn astmalääkkeistä johtunut käry, sitten tapaus Therese Johaug. Vuoden 2016 jälkeen on yleisessä tiedossa, että Trofodermin-huulivoide sisältää klostebol-nimistä anabolista steroidia.

Johaugin dopingtapauksen käsittely jatkuu tammikuussa.

Nico Rosbergin mestaruus – ja shokkipäätös!

Toisen polven F1-kuski Nico Rosberg sai pitkään jahtaamansa maailmanmestaruuden, kun hän päihitti tiukassa taistossa Mercedes-tallikaverinsa Lewis Hamiltonin. Rosberg jysäytti isoimman uutispommin kuitenkin vasta kauden loputtua. Vain viisi päivää mestaruusjuhlien jälkeen Rosberg kertoi päättävänsä uransa välittömästi.

Rosbergin päätös käynnisti välittömästi spekulaatiot hänen korvaajastaan. Suomen Valtteri Bottaksen on kerrottu olevan tiukasti kiinni tallipaikassa. Mercedeksen odotetaan ilmoittavan Hamiltonin tulevan tallikaverin nimi tammikuun aikana.

Hassen potkut

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueelle vuosi 2016 jää muistoihin lähinnä negatiivisessa mielessä. MM-karsinnoista tuli MM-kärsinnät ja lopulta päävalmentaja Hans Backe sai potkut. Backen tilalle päävalmentajaksi nostettiin Markku Kanerva, joka oli luotsannut maajoukkuetta väliaikaisesti jo ennen Backen nimitystä.

Laineen dominointi

Voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että 2016 oli Patrik Laineen vuosi. Ensin nuori jääkiekkoilija auttoi Suomen nuorten maajoukkueen maailmanmestaruuteen, sitten hän voitti Suomen mestaruuden Tapparassa. Kesällä oli vuorossa NHL:n varaustilaisuus, jossa Winnipeg Jets kaappasi suomalaisen omakseen koko draftin toisena pelaajana. Winnipegissä NHL-debytantti on hurmannut niin fanit kuin asiantuntijatkin vakuuttavalla maalitehtailullaan.

Mikä urheiluhetki on jäänyt sinulle erityisesti mieleen vuodelta 2016? Kerro suosikkihetkesi kommenteissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. 6

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    9. 9

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    10. 10

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. Näytä lisää