Cheerleaderitkö aina pieniä ja siroja? Anna nostaa 70 kiloa penkistä - katso kuvalinkki

Julkaistu: 08.02.2012 12:59

Anna Watson ei vastaa ihan sitä cheerleadereiden stereotyyppisintä kuvaa.

Georgian yliopiston cheerleaderryhmään kuuluva Watson ei peittele erilaisuuttaan muihin kannustusjoukkoihin nähden: Watson esittelee ylpeänä lihaksiaan.

Yliopistolehti redandblack.comia siteeraavan Daily Mailin mukaan Watson aloitti painonnoston huomattuaan, ettei pelkkä kestävyysharjoittelu riittänyt kaikkien temppujen ja liikkeiden läpiviemiseen.

Watson otti treenaamisen tosissaan, ja voimaa alkoi tarttua. Parhaimmillaan Watson esimerkiksi nosti penkistä kunnioitettavat 70 kiloa ja jalkakyykystä reilut 115 kiloa.

Yhdessä vaiheessa Watsonista kiinnostui myös fitnessmallitoimisto, joka halusi hänestä entistä lihaksikkaamman. Mallitoimisto tarjosi Watsonille liki 60 000 euron sopimusta, mutta kehotti häntä napsimaan laillista anabolista steroidia.

Lihastensa kasvattamiseen hurahtanut Watson päätyi lopulta kieltäytymäään tarjouksesta.

- Elämäni ei ole pelkästään harjoittelua ja jatkuvaa treeniä. On tärkeää pysyä maan pinnalla ja tietää, kuka oikesti on. Pitää ymmärtää, ettei hauisten muokkaaminen muokkaa personaallisuuttasi, Watson kertoi redandblack.comille.

Sittemmin Watson on keventänyt harjoitteluaan, eikä pidä vartaloaan enää pakkomielteenä. Siitä huolimatta hänen lihaksikkuutensa kerää edelleen poikkeuksellista huomiota - etenkin muiden cheereeadereiden rinnalla.

KATSO KUVAT DAILY MAILIN SIVULTA - ELI TÄSTÄ.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Muut urheilulajit: Uutiset aikajärjestyksessä