Stadion-säätiö esittää, että Helsingin Olympiastadionia uudistetaan noin 200 miljoonalla eurolla vuosina 2012-18.
Kuusi vuotta ja 200 miljoonaa euroa. Siinä on Olympiastadionia hallinnoivan Stadion-säätiön resepti stadionin uudistamiselle. Jos Stadion-säätiön tiistaina julkaiseman tarveselvityksen esitys saa päättäjien siunauksen, Olympiastadionin perusparannus on valmis vuonna 2018. Ajatuksena on, että valtio ja Helsingin kaupunki maksavat kulut puoliksi.Perusparannuksen tarkoituksena on, että Olympiastadion pystyy jatkossakin isännöimään kansainvälisiä suurtapahtumia. Samalla funkkistyylisen stadionin kulttuurihistoriallinen ja rakennustaiteellinen arvo sekä tunnistettavuus halutaan säilyttää.
Uudistuksessa Olympiastadionin pinta-ala lähes tuplaantuisi noin 20 000 neliöstä 36 000 neliöön. Stadionin katsomot katettaisiin ja istuimet vaihdettaisiin. Nykyiset liikuntasalit muutettaisiin muunneltaviksi monitoimitiloiksi, ja stadionille rakennettaisiin uudet yleisöpalvelu-, logistiikka-, media- ja pukuhuonetilat. Suuri osa uusista tiloista rakennettaisiin maan alle.
Stadionin ympäristö on tarkoitus muuttaa kansalaisten käytössä olevaksi Olympiapuistoksi. Suunnitelmien mukaan stadionia ei uudistuksen aikana suljettaisi minään vuotena kokonaan. Konkreettiset rakennustyöt alkaisivat viimeistään vuonna 2014.
Berliinin malli
Mallia uudistamiselle haettiin erityisesti Berliinistä, jonka Helsingin tavoin 1930-luvulla rakennettu Olympiastadion uudistettiin täysin ennen vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoja.
Berliinissä yhdistettiin modernisointi ja stadionin hengen säilyttäminen tyylikkäästi, ja Helsingissä pyritään samaan, tosin ei aivan yhtä rajusti uudistamalla.
- Siellä on rakennettu stadion sisältä lähes kokonaan uudestaan, tietysti vanhaan henkeen ja tyyliin. Meillä on paljon pehmeämpi lähestymistapa, sanoi Stadion-säätiön puheenjohtaja Otto Lehtipuu.
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi kiitteli Stadion-säätiötä siitä, että kyse on enemmänkin perusparannuksesta kuin peruskorjauksesta.
- Peruskorjauksella stadionista olisi tehty ulkomuseo, joka olisi melko pian ollut käyttökelvoton, Syväsalmi sanoi.
Myös Museovirasto ilmaisi suhtautuvansa hankkeeseen toiveikkaasti, vaikka katsomoiden kattaminen ja kuppi-istuimet hieman virastoa arveluttavatkin.
Kommentit
Kirjoita kommentti




