MyStyle

Valikko

Bakteerit vaanivat meikkipussissa

Milloin olet viimeksi päivittänyt meikkipussisi sisällön? Tyly totuus nimittäin on, että kosmetiikka pilaantuu yllättävän nopeasti. Esimerkiksi puolivuotissyntymäpäiväänsä juhlinut maskara levittää ripsiin värin lisäksi bakteereja.

Vanhentuneet tuotteet eivät myöskään toimi toivotulla tavalla.

- Jos ripsiväri paakkuuntuu ja karisee, vika ei ole tuotteessa vaan siinä, että se alkaa olla vanha ja lopussa, maskeeraaja Nina Orell Make-Up Studio Nina Orellista muistuttaa.

Kosmetiikkatuotteisiin on nykyään merkitty, kuinka kauan tuote kestää käyttökelpoisena avaamisen jälkeen. Pienessä merkissä on aukaistun purkin kuva ja kuvan sisällä numero sekä kirjainlyhenne M.

- Numero kertoo, kuinka monta kuukautta tuote säilyy avaamishetkestä eteenpäin.

Voidemaiset tuotteet pilaantuvat puuteria, poskipunaa ja luomiväriä nopeammin.

Voiteet säilyvät paremmin, jos tuotetta ei altisteta pöpöille. Sormia puhtaampi levitystapa on pienen lastan eli spaattelin käyttö.

Myös siveltimistä on huolehdittava. Vaikka laadukkaat siveltimet kestävät oikein huollettuina vuosia, pidentää viikoittainen pesu niiden käyttöikää.

Kaupan hyllyllä myynnissä olevat tuotteet ovat tuoreita. Kosmetiikka tulee hyllylle useimmiten suoraan tehtaalta tai maahantuojalta.

- Vaikka avaamaton pakkaus kestää käyttökelpoisena jopa kolme vuotta, on purnukoiden kiertokulku kaupasta asiakkaan meikkipussiin paljon nopeampaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  6. 6

    Finnkino myydään Kiinaan

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

  9. 9

    Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

  10. 10

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  6. Näytä lisää