MyStyle

Valikko

Tuleeko tuhmia vaatteita? Suomalaisten suosima vaateketju yhteistyöhön seksikirjailijan kanssa

LIV
Suomalaiset hurahtivat muun maailman lailla eroottiseen 50 Shades of Grey -kirjasarjaan. Nyt fanit voivat kohta myös pukeutua kirjan hengen mukaisesti.
KappAhl aloittaa yhteistyön 50 Shades of Grey -kirjan kirjoittaneen E.L. Jamesin kanssa.

Yhtiön tiedotteen mukaan mallisto on kaupoissa marraskuun 6. päivä.

Länsilontoolaisen E. L. Jamesin, 49, esikoisteos on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa jo 20 miljoonaa kappaletta. Helsingin Sanomat on kertonut, että sarjan ensimmäinen osa Fifty Shades of Grey on noussut Britannian kaikkien aikojen myydyimmäksi kirjaksi, jopa ohi Harry Pottereiden ja Da Vinci -koodin.

Kirjan oikeudet on myyty lähes 40 maahan. Otava julkaisi trilogian ensimmäisen osan suomeksi viime syksynä nimellä 50 Shades - Sidottu.

Kirja keikkui viikosta toiseen New York Timesin bestseller-listalla. Se on nopeimmin myynyt aikuisten pokkari koskaan. Amazon.com julisti vuosi sitten myyneensä trilogian ensimmäistä osaa enemmän kuin
Harry Potter -sarjaa yhteensä.

Kirjailijan ohella trilogia rikastuttaa myös seksilelukauppiaita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa seksilelujen nettimyynti on kasvanut kirjan myötä räjähdysmäisesti. Osa kauppiaista rahastaa menestystuotteella avoimesti ja myy kirjan mukaan nimettyjä seksivälinesettejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    8. 8

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille ennätysmäärä ehdokkuuksia

    9. 9

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. Näytä lisää