MyStyle

Valikko

4 arkista asiaa, joista saat ryppyjä

Rypyt
Good Housekeeping listasi neljä yllättävää mutta arkista puuhaa, jotka aiheuttavat ryppyjä.

1. Autolla ajaminen

Autolla ajamisessa on muitakin riskejä kuin kolarivaara. Tuulilasin läpi tunkeutuu nimittäin auringon UVA-säteitä, jotka aiheuttavat ryppyjä. Jos vietät auton ratissa monta tuntia päivässä, muista suojautua aurinkovoiteella – huolimatta siitä, onko sää aurinkoinen vai pilvinen.

2. Kyljellään nukkuminen

Kasvojen iho löystyy vanhetessaan. Se ei palaudu muotoonsa yhtä helposti kuin aiemmin, joten jatkuva samalla kyljellä nukkuminen ja vain toisen posken tyynyyn painaminen voi aiheuttaa ryppyjä.

Ihon venymistä ja ryppyjä voi ehkäistä molemmilla kyljillä vuorotellen nukkumalla. Parhaimmillaan kasvot pysyvät, kun nukut vain selällään.

3. Huono näkö

Juonteet kulmakarvojen välissä eivät välttämättä kerro liiasta auringonotosta tai ihon vanhenemisesta. Ne voivat olla myös merkki huonosta näöstä. Jatkuva silmien siristely rasittaa otsan lihaksia ja saa aikaan rypyt silmien väliin. Visiitti silmälääkärillä riittävän ajoissa lopettaa turhan kurtistelun ja tasoittaa rypyt.

4. Tunteiden ilmaiseminen

Vaikka sinulla olisi loistavat geenit ja hyvä iho, ilmehdintää ei voi välttää kukaan. Nauraminen ja kulmien kohottelu aiheuttavat suurimman osan rypyistä. Juonteet muodostuvat vuosien mittaan ja pysyvät tiukasti paikoillaan, eikä niitä voi poistaa kuin piikein ja täyteainein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää