MyStyle

Valikko

Rasvasit, mutta paloit silti – nämä 4 virhettä teet aurinkovoiteen levittämisessä

Aurinkorasva
Auringolta suojautuminen on tarkkaa ja tärkeää puuhaa.
Helteiden saapuminen Suomeen tarkoittaa vaatteiden vähenemisen ja hymyilevien ihmisten lisääntymisen lisäksi myös sitä, että tulet tarvitsemaan viimeistään nyt aimo annoksen aurinkorasvaa.

Marie Claire muistuttaa virheistä, joita lähes jokaiselle käy aurinkorasvan kanssa läträttäessä. Pidä nämä neuvot tulevana viikonloppuna mielessä, jotta ihosi ei pääse palamaan.

1. Hanki oikea suoja

Mikään aurinkovoide ei suojaa vahingollisilta säteiltä täysin, joten auringossa oleilun määrää kannattaa miettiä tarkkaan. Toiset aurinkosuojat ovat kuitenkin parempia kuin toiset, joten valitse mahdollisimman suojaava tuote.

SPF eli numeroitu suojakerroin ei kerro kaikkea. Korkea suojakerroin on tietysti useimmiten parempi kuin matala, mutta muista tarkistaa purkin merkinnöistä myös se, suojaako rasva varmasti sekä UVA- että UVB-säteiltä.

2. Pursota tarpeeksi

Yleinen virhe on liian ohuen kerroksen levittäminen. Riittävä vähimmäismäärä koko kehon rasvaamiseen on noin shottilasillinen eli kunnon kämmenellinen aurinkovoidetta. Ainakaan tämän vähempää tuotetta ei saisi kulua.

3. Muista kaikki kohdat

Helposti palavia ja helposti unohtuvia kohtia ovat esimerkiksi korvalehdet, päänahka, jalkapöydät, huulet ja silmäluomet. Huulille ja silmäluomille voi hankkia esimerkiksi kätevän ja ihoalueille sopivan aurinkorasvapuikon.

Pää on hyvä suojata auringolta hatulla tai huivilla, sillä luonnollisesti myös päänahan palaminen lisää ihosyövän riskiä. Päänahasta sairaus useimmiten myös diagnosoidaan myöhemmin kuin muualta kehosta.

4. Lisää tasaisesti

Vaikka olisit levittänyt aurinkosuojan oikeaoppisesti, sekään ei vielä riitä. Voidetta on lisättävä samanlainen annos uimisen, runsaan hikoilun tai viimeistään parin tunnin auringossa oleilun jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. Näytä lisää