MyStyle

Valikko

Nyt trendinä mummivartalo! Vanhemmat naiset ovat tyytyväisempiä kroppaansa kuin aiemmin

Itsevarmuus
Tuore kyselytulos on ulkonäköpaineiden kulta-aikana mukavaa kuultavaa.
Median ja yhteiskunnan luomista ulkonäköpaineista puhutaan jatkuvasti huolestuneeseen sävyyn. Viime aikoina esiin on kuitenkin tuotu erilaisia kauneusihanteita: IS:n lukijoille on esitelty jo iskävartalo sekä äiskämaha.

Nyt on vuorossa ”gran-bod” eli mummivartalo, joka tarkoittaa tavallista ja upeaa, päälle viisikymppisen naisen kroppaa.

Daily Mail kertoo kyselytutkimuksesta, jonka mukaan 50 ikävuoden ylittäneet naiset ovat tyytyväisempiä itseensä ja ulkomuotoonsa kuin aiemmin.

Kyselyyn vastanneista 2000 naisesta 43 prosenttia vastasi, että itsetunto on hyvä tai todella hyvä. Huimat 94 prosenttia tunsi itsensä nuoremmaksi kuin todellisuudessa on. Kysely koski yli 50-vuotiaita naisia.

Tutkimuksen mukaan yhä useampi myös valitsee nykyään bikinit kokouimapuvun sijaan, mikä kertoo myönteisestä vartalokuvasta.

Kahdeksan kymmenestä vastasi, ettei menisi kauneusleikkaukseen. Kaiken kaikkiaan 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten itseluottamus oli kunnossa. Jopa 52 prosenttia kertoo, että varmuus omasta ulkomuodosta oli korkeimmillaan vasta 45 ikävuoden jälkeen.

Kyselyn toteutti muotialan vähittäiskauppa JD Williams ja You Gov -tutkimuslaitos.

Koetko olevasi itsevarmempi nyt kuin nuorempana?

Ota kantaa

Kumman puet rannalle?

Bikinit 59% Uimapuvun 41%
Ääniä yhteensä 4960

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. Näytä lisää