MyStyle

Valikko

Näin heidät löydettiin! 10 huippumallia kertoo, kuinka heidän uransa alkoi

Huippumallit
Mallikouluja on monenlaisia, mutta useat maailman tunnetuimmista huippumalleista on bongattu aivan muualta kuin mallikursseilta.
Usein huippumallien tarina on kuin suoraan sadusta: heidät on bongattu tähtiin kirpputorilta, ostoskeskuksesta tai vaikkapa lentokoneesta. Harper’s Bazaar listasi mallien tarinat.

1. Cara Delevingne

– Genevieve Garner on ollut paras ystäväni 5-vuotiaasta lähtien. Hänen äitinsä Sarah Dougas on Storm Model Management -mallitoimiston toimitusjohtaja, ja tapasin hänet kerran, kun hän tuli kouluumme. En ollut koskaan ajatellut mallinuraa, se vain tapahtui, Delevingne kertoi Telegraphille kesäkuussa 2011.

2. Karlie Kloss

Jo ennen kuin Karlie Kloss käveli suurimpien muotinäytösten lavoilla, hän esiintyi hyväntekeväisyystapahtumissa kotikaupungissaan Missourin osavaltiossa. Kloss oli vasta 15-vuotias, kun hän esiintyi Calvin Kleinin mainoksessa.

– Minut löydettiin ostoskeskuksesta St. Louisissa, kun olin 13-vuotias. En ollut koskaan aiemmin ollut lentokoneessa. Nykyään ajattelen usein, että asun niissä, Kloss kertoi CBS:lle helmikuussa 2015.

3. Doutzen Kroes

Kun Kroes oli 18-vuotias ja asui Hollannissa, hän lähetti kuvia itsestään mallitoimistolle ajatuksenaan ansaita vähän lisää taskurahaa. Hän sai sopimuksen heti ja kuvansa Italian Voguen kanteen.

– Tunsin itseni todella nuoreksi. Olin käynyt Amsterdamissa vain kerran ennen kuin saavuin New Yorkiin, Kroes kertoi Telegraphille syyskuussa 2013.

4. Candice Swanepoel

Etelä-Afrikan povipommi löydettiin sattumalta hänen ollessaan ostoksilla kirpputorilla. 16-vuotiaana hän teki jo mallintöitä Pariisissa, Business Insider kertoi lokakuussa 2013.

5. Coco Rocha

– Minut löydettiin tanssikilpailusta, kun olin 14-vuotias. Istuin siellä ystävieni kanssa, kun vanhempi mies tuli luokseni ja kysyi: ”Oletko koskaan ajatellut mallin uraa?”

– Luulin, että hän oli joku vartijoista ja tulossa sanomaan minulle, että minun täytyisi ottaa jalat pois pöydältä. Me kaikki ajattelimme, että hän vitsaili – tai että hän tarvitsisi silmälasit, Rocha tarinoi Buzzfeedille kesäkuussa 2013.

6. Alessandra Ambrosio

Kun Ambrosio oli 12-vuotias ja asui vielä Brasiliassa, hän meni mallikoulun kursseille. 14-vuotiaana hänet valittiin yhdeksi finalistiksi maanlaajuisessa Elite Model Look -kilpailussa, kertoo Shape Magazine.

7. Miranda Kerr

Herttaisen näköinen Kerr sai hetkensä julkisuudessa, kun hän voitti Dolly-lehden mallikisan ollessaan 13-vuotias. Myöhemmin hän muutti perheensä kanssa Brisbaneen käydäkseen koulun loppuun ja ryhtyi australialaisen Billabong-merkin mainoskasvoksi, kertoo People.com.

8. Gisele Bundchen

Maailman kalleimmaksi malliksi tituleerattu Bundchen löydettiin hänen ollessaan shoppailemassa Sao Paolossa Brasiliassa, kertoi The Independent elokuussa 2013. Kun miettii Bundchenin uskomattoman upeaa ulkomuotoaan, on vaikea uskoa, että hänellä oli tuolloin finniongelma kaikesta hampurilaisten syömisestä.

9. Naomi Campbell

Muotinäytösten kuningatar oli vain 15-vuotias, kun Pennington Models -yhtiön agentti Beth Boldt bongasi hänet. Eräs hänen ensimmäisistä kuvauksistaan oli Brittien Ellessä, kertoo People.com.

10. Kate Moss

Cara Delevingnenkin löytänyt Sarah Doukas löysi vuosia aiemmin vain 14-vuotiaan Kate Mossin riitelemästä isänsä kanssa JFK:n lentokentällä New Yorkissa. Doukas buukkasi itsensä samalle lennolle ja meni juttusille heti, kun turvavyön merkkivalo oli sammunut, kertoi Business Insider, huhtikuu 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää