MyStyle

Valikko

Uusi tutkimus ihmetyttää: pitääkö maitotilkka teen seassa hampaat valkoisina? Hammaslääkäri vastaa

Valkoiset hampaat
Uuden tutkimuksen mukaan teen juojat voivat pitää hampaansa valkoisina, kun lorauttavat maitoa teekuppiin. Hammaslääkäri kehottaa luottamaan tuttuihin neuvoihin.
Daily Mail kertoo tutkimuksesta, jossa arvioitiin teen vaikutusta hampaiden värjäytymiin ja tummentumiin.

Tee on yksi yleisimpiä hampaiden värjääjiä, mutta tutkimus saattoi löytää keinon, jolla teen juojat voivat välttää pahimmat värjäytymät: teen sekaan lisätään hieman maitoa.

Tutkija, tohtori Ava Chow kertoo, että tee sisältää tanniineja, jotka aiheuttavat tummentumia. Maidon kaseiiniproteiini ehkäisee tumman tanniinin kiinnittymistä hampaisiin.

Tutkimus väittää, että maidon kaseiiniproteiini ehkäisee tumman tanniinin kiinnittymistä hampaisiin.

Chow teki testin yksinkertaisesti liottamalla hampaita 37-asteisessa teessä tai tee-maitoliuoksessa 24 tuntia ja arvioimalla värjäytymisen määrän.

Lisäksi tutkimuksessa väitetään, että maidon vaikutus värjäytymien ehkäisemiseen oli jopa voimakkaampi kuin valkaisevilla hammastahnoilla.

Takuuvarma tämä keino ei kuitenkaan ole.

– Artikkeli oli mielenkiintoinen, mutta itse asiaan en voi ottaa kantaa, koska siitä ei ole riittävää tutkimustietoa, hammaslääkäri, HLL Timo Heinonen Megaklinikalta vastaa.

Vältä värjääjiä, älä turvaudu kotikonsteihin

Heinonen muistuttaa, että värjäävien tuotteiden välttäminen on hyvä tapa pitää hampaat vaaleina. Lisäksi säännöllinen huolellinen hampaiden puhdistus kahdesti päivässä estää jonkin verran värjäytymien syntyä.

Yleisimpiä hampaiden värjäytymisen aiheuttajia ovat kahvi, tee, punaviini ja jotkut voimakasväriset ruoka-aineet. Joskus myös hyvin rautapitoinen kaivovesi voi värjätä hampaat.

Mitään happamia tuotteita ei pidä käyttää hampaiden valkaisuun, koska ne voivat aiheuttaa eroosiota eli kiilteen liukenemista.

– Yllättävinä värjäytymien aiheuttajina voidaan pitää joitakin suuvesiä, jos niitä käytetään hyvin pitkäaikaisesti. Tiettyjä suun bakteereita vähentäviä suuvesiä tuleekin käyttää vain kuuriluontoisesti, Heinonen kommentoi.

Erilaisten kotikonstien kanssa ei hammaslääkärin mukaan pidä leikkiä. Mitään happamia tuotteita ei pidä käyttää hampaiden valkaisuun, koska ne voivat aiheuttaa eroosiota eli kiilteen liukenemista.

– Hampaiden valkaisu kotikonstein esimerkiksi ruokasoodalla tai suolalla ei ole suositeltavaa, koska se voi usein käytettynä kuluttaa kiilteen pintaa.

Jos hampaissa on värjäytymiä, jotka eivät lähde normaalilla pesulla, on syytä ottaa yhteys suuhygienistiin tai hammaslääkäriin, jotka voivat tehdä hampaiden puhdistuksen turvallisesti.

Ota kantaa

Oletko yrittänyt valkaista hampaitasi?

Kyllä 31% En 69%
Ääniä yhteensä 3447

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Finnkino myydään Kiinaan

    6. 6

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    7. 7

      MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

    8. 8

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne – ”Puolet myynnistä jäänyt pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Finnkino myydään Kiinaan

    6. Näytä lisää