MyStyle

Valikko

Miksi nettishoppailu kaduttaa enemmän kuin kaupoissa kiertely?

Me Naiset
Shoppailu voi olla rentoutumiskeino tai tapa tuntea itsensä itsevarmaksi. Mutta tuoko se oikeasti onnea?
On trendikästä ajatella, ettei raha tee onnelliseksi. Tutkimusten mukaan väite ei ihan pidä paikkaansa.

– Talouspsykologiassa on todistettu jo aikaa sitten, että tiettyyn pisteeseen asti varakkuus lisää ihmisen onnellisuutta, mutta sen jälkeen rahan yhteys onnellisuuteen häviää, kuluttamista tutkinut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Rahan vaikutus perustuu tietenkin siihen, että varallisuus luo turvaa, nostaa sosiaalista statusta ja avaa mahdollisuuksia vaikka hemmotella itseään.

Juju on siinä, että juuri varallisuus tekee onnelliseksi, ei vain uuden hankkiminen. Liiallinen ostaminen tekee usein ennemminkin pahoinvoivaksi. Me Naisten kyselyssä 63 prosenttia ilmoitti, että he potevat toisinaan huonoa omaatuntoa shoppailusta. Rahankäyttökyselyyn osallistui 365 vastaajaa.

– Tuhlaan vaatteisiin ja ruokaan. Uusien vaatteiden avulla haluaisin olla itsevarmempi ja tuntea oloni kauniiksi, yksi kyselyyn osallistuneista kertoi.

Toinen kirjoitti ostelun olevan rentoutumiskeino.

– Joku voisi kyllä kysyä, mihin 40-vuotias sinkkunainen tarvitsee moottoripyörää ja kahta autoa. Ne ovat kuitenkin rentoutumiskeinoni raskaan työn vastapainoksi.

Mutta tutkimusten mukaan shoppailemisesta seuraa usein morkkis.

– Tavaran ostaminen tuo usein vain hetkellisen onnellisuuden tunteen, Wilska sanoo.

Wilskan mukaan erityisesti nettishoppailu kaduttaa usein, koska tavaran toimittamista pitää odotella ja ostos voi osoittautua vääränkokoiseksi tai muuten vikatikiksi. Onnellisuus on ylimmillään sillä hetkellä, kun on klikkaamassa tuotetta ostoskoriin.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos haluaa ostaa onnellisuutta?

– Rahan laittaminen elämykseen, lahjaan tai hyväntekeväisyyteen tekee tutkitusti onnellisemmaksi, Wilska sanoo.

Lue myös:

Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme kuukauden ajan

Köyhä kokeili päivän luksuselämää – miltä varakkaiden yltäkylläisyys näytti?

Pitkäaikaistyöttömät mummo, äiti ja poika: ”Aluksi ruuan hakeminen jonosta oli vaikeaa”

Näitä luetaan!

  1. 1

    Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  7. 7

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  8. 8

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  9. 9

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  10. 10

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. Näytä lisää