MyStyle

Valikko

Lojuuko sinun korurasiassasi Lapponia-koru? Se voi olla jopa tuhansien eurojen arvoinen

Hakaniemen Pantista kerrotaan, että Lapponian 70-luvun hopea-akryylikorujen arvo liikkuu jopa tuhansissa euroissa. 70-luvun isot kaulakorut ovat nyt kovaa huutoa myös Huutokauppakeisari Aki Palsanmäen mukaan.
Hakaniemen pantin apulaiskonttorinjohtaja Santtu Saukko sanoo, että vanhojen Lapponia-korujen arvo on nyt kohdallaan.

Lapponian ensimmäisen kokoelman suunnitteli Björn Weckström 1960-luvulla. Hopeakoruja suunnitellessaan Weckströmin tavoitteena oli käyttää hopeaa kuvaamaan Suomen lumista talvimaisemaa ja sen jäisiä järviä.

Weckström yhdisti yrityksen kotisivujen mukaan ensimmäisenä koruissaan hopeaa ja akryyliä. Saukko sanoo, että juuri 70-luvun hopea-akryylikorut ovat tällä hetkellä kaikkein arvokkaimpia.

– Esimerkiksi Kivettynyt Järvi on sellainen, jonka arvo voi olla 400–700 euroa. Joidenkin hopea-akryylikorujen arvo voi nousta jopa tuhansiin euroihin, Saukko kertoo Ilta-Sanomille.

Kivettynyt Järvi -sormus ja hopea-akryyli tulivat tunnetuksi, kun muusikko John Lennon osti sellaisen vaimolleen Yoko Onolle.

LAPPONIAN tunnetuin koru on kuitenkin Planetaariset Laaksot -kaulakoru, joka päätyi Carrie Fisherin esittävän Prinsessa Leian kaulalle vuonna 1977 Tähtien Sota -elokuvassa ja sai siten kansainvälistä huomiota. Kyseisellä hopeakorulla on Lapponian verkkokaupassa hintaa 2 255 euroa.

Lapponia-korujen kovasta arvosta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Myös esimerkiksi Tori.fi- ja Huuto.net-sivustoilla oli lauantaina iltapäivällä myynnissä useita Lapponian koruja, joista pyydettiin useita satoja ja jopa yli tuhatkin euroa.

Saukko sanoo, että arvossaan ovat kuitenkin myös muiden suomalaisten valmistajien vanhat ja harvinaiset korut ovat hyvin arvokkaita.

Esimerkkinä hän mainitsee vanhat Kalevala korut, joita on valmistettu jo 1950-luvulla. Harvinaisimmat ja vanhimmat mallit voivat Saukon mukaan olla arvokkaita paitsi kultaisina, mutta myös hopeisina ja pronssisina.

– Vanhemmat harvinaisuudet ovat hyvin haluttuja. Ei niistä ehkä tuhansia euroja makseta, mutta sadoista euroista voidaan puhua.

MYÖS Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki sanoo, että 70-luvun hittikorut menevät nyt hyvin kaupaksi – ja mukavalla hinnalla.

– En nyt muista malleja, kun huutokaupassa menee muutamassa tunnissa 300–400 tuotetta. Aika ajoin isoja 70-luvun kaulariipuksia tulee kuolinpesistä. Niitä huutavat erityisesti nuoret naiset, Palsanmäki paljastaa.

Lapponiaa Huutokauppakeisari ei ole kuitenkaan päässyt hetkeen kauppaamaan, mutta hän arvioi, että harvoin tarjolla olevien korujen arvo on varmasti kohdallaan.

– En edes muista, milloin meillä on ollut viimeksi myytävänä mitään Lapponiaa. Ehkä kysymyksessä on sellainen koru, joka tahdotaan pitää itsellään, Palsanmäki tuumii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Putouksen uusi tähti loisti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää