MyStyle

Valikko

Mitä kaikkea hittimeikkivälineellä voi tehdä? Meikkimuna sopii ihosta kynsiin ja hiustenvärjäykseen

Meikkisieni
Säästä rahaa ja käytä meikkisieni aivan loppuun.
Munanmallisesta meikkisienestä on tullut monen meikkaajan luottotuote. Tunnetuin meikkimuna on alkuperäinen Beautyblender, mutta samanmallisia tuotteita löytyy jo monelta muultakin merkiltä. Beautyblenderillä töpötelty iho näyttää samettiselta, mutta hittimeikkiväline on oiva apu myös esimerkiksi hiustenvärjäykseen tai kynsien lakkaamiseen.

Tietenkään kikkoja varten ei kannata hankkia uusia meikkisieniä, vaan uusiokäyttää vanhoja, jotka muuten lentäisivät roskikseen. Näin niistä saa kaiken hyödyn irti.

Marie Claire vinkkaa, mitä kaikkea ihmesienellä voi tehdä. Toki monet ohjeista sopivat myös muun mallisille meikkisienille.

1.Tee kynsitaidetta.

Vanha meikkisieni sopii mainiosti kynsien lakkaukseen. Leikkaa vain kärki pois ja töpöttele sillä kynsiin kuviota tai tee liukuvärjäys. Siinä väriä lisätään kynsiin asteittain ja edelliseen häivyttäen. Mallinsa ja materiaalinsa vuoksi sieni toimii levittäjänä mainiosti.

2. Kiharra hiukset.

Idea kuulostaa hassulta, mutta munanmuotoisia meikkisieniä voi käyttää hiusten kiharrukseen papiljottien tapaan. Hassu idea alkaa kuulostaa järkevältä, kun tajuaa, että pehmeät paplarit päässä on paljon mukavampi nukkua. Aamusta tulee nopea, kun hiuksissa on jo valmiit kiharat.

3. Levitä itseruskettavaa.

Itseruskettavien voiteiden vaikeus on siinä, miten tasaisesti värin saa levittymään. Sienen avulla jäljestä tulee tasaisempi, eikä rajoja tule. Muista silti kosteuttaa kuivat ihon pinnat, kuten kyynärpäät ennen itseruskettavan voiteen levitystä.

4.Värjää juurikasvu.

Jos hiusväriä lisää sudilla vahingossa liikaa, juureen saattaa jäädä uusi raja. Meikkisieni on tässä mainio apu: väriä jää sieneen juuri sopivasti, ja värin voi töpötellä oikeaan kohtaan pehmeästi ilman ikäviä rajoja. Värjätty juurikasvu sulautuu tasaisesti vanhaan väriin.

5. Käytä putsaukseen.

Sienen rakenne toimii myös näyttöruudun tai lasien putsaukseen. Pyyhkäisy riittää, eikä painelua tai hinkkausta tarvita.

Ota kantaa

Millä välineellä levität meikkivoiteesi?

Meikkisienellä 43% Siveltimellä 10% Sormilla 47%
Ääniä yhteensä 1576

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    6. 6

      Noin sadan suomalaisen loma Gambiassa keskeytyy ennen aikojaan – Tjäreborg lennättää matkailijat kotiin

    7. 7

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    9. 9

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    10. 10

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    6. Näytä lisää