MyStyle

Valikko

4 yksinkertaista pukeutumiskikkaa, jotka imartelevat jokaista vartaloa

Pukeutumisvinkit
Pukeutumista on tutkittu tieteellisestikin. Nämä tärpit kannattaa painaa mieleen.
Who What Wear kertoo, millaisia tuloksia tutkijat ovat löytäneet tutkiessaan imartelevaa pukeutumista. Erilaisten tutkimusten perusteella on saatu selville muutama hauska kikka, joita voi käyttää kaikenlaisiin vartaloihin. Neuvot ovat nopeita ja yksinkertaisia, joten niitä on helppo kokeilla vaikka heti.

1. Suosi vinoja linjoja

Kaikki ovat kuulleet pukeutumissäännön raidoista. Sen mukaan vaakaraidat leventävät ja pystyraidat hoikistavat. Diagonaaliset eli viistosti kulkevat linjat vievät puolestaan katseen niiden osoittamalle alueelle. Viistoilla linjoilla voit kerätä huomion haluamallesi alueelle, kuten pitkiin jalkoihisi – tai päinvastoin yläkroppaan ja pois jaloista, lantiolta tai vyötäröltä.

2. Ei liian sävy sävyyn tai kuosi kuosiin

Psykologi Kurt Grayn mukaan ihmiset reagoivat myönteisesti keskenään sopivasti riiteleviin kuoseihin. Vaikeaselkoiset yhdistelmät ovat usein parempi valinta kuin liian harmonisesti koottu asu. Yhdistele siis rohkeasti erilaisia kuoseja äläkä pelästy alkuun räväkältäkään tuntuvaa kuvioparia.

3. Käytä keltaista

Keltainen on väreistä iloisin: tutkimusten mukaan se nostaa sykettä ja lisää positiivisuutta, energiaa ja onnellisuutta. Väri on siis hyvä valinta niin itsesi kuin ympärilläsi olevien ihmisten silmin. Keltainen ei ehkä ole helpoin sävy etenkään vaalealle ja kalpealle iholle, mutta kirkasta väriä voi hyödyntää esimerkiksi asusteissa.

4. Kokeile yksiväristä asua

Jos haluat näyttää hieman pidemmältä ja hoikemmalta, hyvä kikka on yksivärinen asu. Turvallinen ja helppo vaihtoehto on perinteinen kokomusta asu, mutta väri voi olla mikä tahansa muukin – kuten Doina Ciobanun yllä nähty oranssinpunainen look päästä varpaisiin. Yksivärisessä asussa vartalo ei katkea kertaakaan, mikä synnyttää vaikutelman pituudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      Kurikassa paloi yli 400 neliön maatilarakennus – liekkeihin jäi 3 traktoria ja asuntovaunu

    8. 8

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää