Aaro, 4, vei Miikka Kiprusoffin olympiamitalin

Julkaistu: 04.03.2010 14:10

Ihan aina olympiamitalit eivät päädy suorinta tietä urheilijoiden lasivitriineihin. Niin kävi myös Leijona-vahti Miikka Kiprusoffin pronssille.

Kiprusoff kertoi kotikaupunkinsa paikalliselle Calgary Herald -lehdelle mitalinsa kohtalosta.

- Poikani (4-vuotias Aaro) vei sen minulta välittömästi, eikä ole antanut sitä takaisin, Kipper tunnusti.

- Minun pitää pyytää kauniisti, jos vielä haluan sen.

Calgaryssa isät ovat olleet mitaleidensa kanssa vapaamielisiä, sillä myös Flames-kippari Jarome Iginla uskoi mitalinsa lapsensa haltuun. Iginla oli Kanadan kultaa voittaneessa joukkueessa.

Sikäläinen media olisi halunnut nähdä edes vilaukselta Iginlan kultamitalin, mutta se ei ollut miehellä tiistaina mukana.

- Itse asiassa luulen, että se on tyttärelläni mukana esikoulussa, Iginla sanoi.

- Se on siis vaimoni vastuulla tämän päivän.

Flames-mitalistit palasivat olympiatauolta leipätyönsä ääreen jo viime yönä Suomen aikaa. Flames kohtasi Minnesota Wildin ja törmäsi Leijonien kakkosvahtiin Niklas Bäckströmiin.

Bäckström nollasi calgaryläiset ja Wild nappasi puhtaan 4-0-vierasvoiton.

Aihe:  nhl , vancouver2010
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Jääkiekko: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä