Ensimmäisen kiinnityksen Stanley Cupiin ottaneen Los Angeles Kingsin taival tämän kevään pudotuspeleissä on ollut sensaatiomainen. Menestyksen salaisuus on hyvin yksinkertainen.
Töitä, töitä ja töitä. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.Omassa konferenssissaan Kings pudotti yksi kerrallaan jatkosta ensin runkosarjan voittajan Vancouverin, sen jälkeen konferenssin kakkosen St. Louisin ja konferenssifinaaleissa lopulta lännen runkosarjakolmosen Phoenixin.
Ja mikä uskomattominta, joukkue ei ole hävinnyt ainuttakaan peliä vieraskaukalossa. Kingsin vierasvoittojen määrä, yhdeksän, on enää yhden päässä NHL:n pudotuspeliennätyksestä, johon on viimeksi pystynyt sen tämänvuotinen finaalivastustaja New Jersey Devils vuonna 2000.
Jos mukaan lasketaan viime kevään pudotuspelit, jolloin Kings hävisi avauskierroksella San Joselle, putki on vielä pidempi. Tuolloin Kings voitti molemmat ottelunsa myös vieraissa.
Kaikissa näissä peleissä yhtenäinen tekijä on ollut Jonathan Quick. Jenkkivahdilla on nyt 11 perättäistä vierasvoittoa NHL:ssä, ja keskiviikon voitollaan hän ohitti New York Islandersin legendaarisen Billy Smithin eniten perättäisiä vierasvoittoja pudotuspeleissä torjuneena maalivahtina.
- Me teimme enemmän töitä kuin vastustaja, Quick arvioi finaalien avausottelua.
- Voitti tämän sarjan lopulta kumpi tahansa, se on varmuudella se, joka on tehnyt enemmän töitä.
Ennakkoon kovempia Vancouveria ja St. Louisia vastaan Quick oli ajoittain todellisessa rumputulessa. Devilsiä vastaan avausottelussa hän joutui venymään kiekon tielle ainoastaan 17 kertaa.
- Edellisessä sarjassa oli muutamia pelejä, joissa tuli suurinpiirtein 20 laukausta. En oikeastaan tiennyt, mitä tältä sarjalta olisi pitänyt odottaa, varsinkin kun emme olleet pelanneet heitä vastaan pitkään aikaan. Kun katseli heidän pelejään Rangersia vastaan, heillä oli kaikkea 20 ja 40 laukauksen väliltä.
Ainoa selän taakse mennyt osuma oli onnekas pomppu. Quick torjui Anton Voltshenkovin laukauksen, joka kimposi Kings-puolustaja Slava Voinovin jalasta omaan maaliin.
- Se oli pomppu. Ne ovat osa tätä peliä. Pelasin mielestäni tilanteen ihan oikein, yritin saada kiekon kulmaan, jopa yli laidan, jotta tulisi pelikatko. En tiedä keneen se osui, mutta se osui johonkin ja kiekko meni maaliin.
Ottelusarjan alla yhtenä taisteluparina pidettiin Quickiä ja 40-vuotiasta New Jersey Devilsin veteraanivahtia Martin Brodeuria. Brodeur joutui ottelussa nuorempaa virkaveljeään selvästi tiukemmalle, mutta osoitti myös olevansa edelleen huippuvedossa torjumalla muutamia erinomaisia Kings-yrityksiä.
- En koe, että me pelaisimme vastakkain. Minä en yritä tehdä maalia hänelle, eikä hän minulle. Jätän sen puolustajien ja hyökkääjien murheeksi. Minä yritän vain torjua kiekkoja, Quick totesi.
Ottelusarja jatkuu lauantaina Devilsin kotihallissa, jonka jälkeen karavaani siirtyy maaantaiksi Los Angelesiin.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
1.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
2.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
3.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
4.
-
Maantiesilta romahti jokeen USA:ssa 07:33
5.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
6.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
7.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
8.
-
Jo viides yö peräkkäin - Tukholma loimusi taas 07:44
9.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 23.5. 22:50
10.
-
Horoskooppi 24.5.2013 06:00
11.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
12.
-
Haluatko pomoksi? Muuta tämä asia heti 06:51
13.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
14.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
15.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
16.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
17.
-
Aftonbladet: Suomalaismiestä uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio Tukholman mellakoista 00:08
18.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 23.5. 18:51
19.
-
30 000 pizzan lähetys riitti Guinnesin ennätyskirjaan 23.5. 23:41
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 23.5. 11:51
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
6.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
8.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
9.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
10.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
11.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
12.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
13.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
14.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
15.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
17.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 23.5. 9:16
18.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
19.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 23.5. 10:06
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
19.

Maalivahtilegendan NHL-pesti varmistui
Kiitti, nyt riitti! Vancouver antoi 7 vuoden jälkeen monoa valmentajalleen
Puolustajalegenda siirtyy Nashvillen penkin taakse
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja
HIFK-kaksikko hakee vauhtia Vaasan Sportista
Jokinen palasi - Pittsburgh voiton päässä välieristä
Yön NHL-tulokset ja suomalaiset: Pittsburgh voiton päässä välieräpaikasta
Flyers-hyökkääjä selvisi vammoitta hurjasta autokolarista - katso kuvat!




