Stanley Cupin finaaleja on takana vasta yksi ottelu, mutta paineet ovat jo nyt kovat avausottelun hävinneellä New Jersey Devilsillä.
Avausottelun tappio oli kova isku New Jersey Devilsin mestaruushaaveille, sillä historia on osoittanut, että avausottelun voittaja useimmiten voittaa myös koko finaalisarjan. Poikkeuksiakin löytyy, Boston hävisi viime vuonna avausottelun, mutta voitti silti Stanley Cupin. Pittsburgh teki saman tempun kahta vuotta aiemmin.
Devilsin murhe on siinä, että joukkue hävisi avauspelin kotihallissaan. Jos joukkue häviää vielä toisenkin pelin kotonaan, se voi olla jo lopun alkua.
- Kyllä meidän on pakko voittaa tänään. Totta kai pudotuspeleissä joka pelissä on pakkovoiton paikka, mutta tänään pitäisi ainakin saada voitto, Devilsin venäläistähti Ilja Kovaltshuk kommentoi lauantaiaamuna.
Kingsin 2-1-voittoon päättyneessä sarjan avausottelussa numerot mairittelivat Devilsiä. Isännät olivat valtaosan ajasta pahoissa vaikeuksissa, erityisesti Kingsin kovan karvauspelin kanssa.
- En usko, että mitään suuria muutoksia tarvitsee tehdä. Meidän täytyy vain pelata omaa peliä paremmin. Tuskin kukaan meistä voi sanoa, että pelasi hyvin keskiviikkona, Kovaltshuk toteaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
3.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
4.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
5.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
6.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
7.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
8.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
9.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
10.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
11.
-
Ruotsin levottomuudet jatkuivat: "20-50 naamioitunutta nuorta" 00:13
12.
-
Kukaan ei päässyt kontin ohi valtatiellä 8 24.5. 22:03
13.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
14.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
15.
-
Soinin terveiset puoluetoverille: "Teepä niin kuin Timo 1980-luvulla" 24.5. 21:05
16.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 24.5. 15:52
17.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
18.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
19.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
6.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
11.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
12.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
13.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
14.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
15.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
16.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
17.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
18.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
19.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta
Tappara hankki jenkkipuolustajan
Teemu Selänteen perhe veneretkellä vuonna 1978 - katso nostalginen video
Tuukka Raskille sattui karmaiseva virhe - katso video
Detroit lähelle välieriä - Filppula pisteille
Maalivahtilegendan NHL-pesti varmistui
Kiitti, nyt riitti! Vancouver antoi 7 vuoden jälkeen monoa valmentajalleen
Puolustajalegenda siirtyy Nashvillen penkin taakse




