Hän on NHL:n pudotuspelien ykkönen

Julkaistu: 8.6.2012 21:32

Vain ihme vie Jonathan Quickiltä pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon.

Lauantai-iltana finaalin kolmannen erän aikana ryhmä tarkoin valittuja kiekkotoimittajia kokoontuu valitsemaan pudotuspelien parasta pelaajaa. He kokoontuivat jo keskiviikkona Los Angelesissa, mutta New Jersey Devils siirsi päätöksen tekemistä ainakin kolmella päivällä.

Valinta on helppo. Yksikään pelaaja ei ole ollut yhtä tärkeässä roolissa pudotuspeleissä kuin Los Angeles Kingsin ykkösvahti Jonathan Quick.

Miehen tilastot putosivat hieman keskiviikon tappio-ottelussa, mutta ovat silti vakuuttavat. Päästettyjen maalien keskiarvo 1,39, torjuntaprosentti 93,1.

- Tilastoja ehtii miettiä sitten joskus myöhemmin. Tärkeintä on, että meillä on tällä hetkellä 15 voittoa ja haluamme vielä yhden, Quick sanoo.

Kingsillä oli mahdollisuus ratkaista mestaruus keskiviikkona kotihallissa, mutta Devils siirsi ratkaisua ainakin lauantaille. Quickille paluu New Jerseyyn on melkein kuin paluu kotiin. Hän on kotoisin naapuriosavaltiosta Connecticutista, missä hänen vanhempansa edelleen asuvat.

26-vuotias jenkkivahti kannatti nuorena poikana New York Rangersia, ja muistaa edelleen, kun Rangers voitti Stanley Cupin 1994. Nuoren pojan huoneen seinällä roikkui Rangers-vahti Mike Richterin kuva.

- Katselin sitä kotona televisiosta kavereiden kanssa. Ja jännitin paljon enemmän kuin nyt, Quick muistelee.

Quick on ollut jo pidemmän aikaa yksi NHL:n nuoremman kaartin kärkivahdeista, mutta on tänä keväänä noussut ennennäkemättömälle tasolle. Erityisesti toisella kierroksella, kun runkosarjan kakkonen St. Louis pisti avausottelussa Kingsit ahtaalle, Quick venyi jatkuvasti huipputorjuntoihin.

Muiden maalivahtien tavoin Quick on pukukopissa hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, mutta kaukalossa hän on kuin kumiukko. Ja erittäin ankara itselleen.

- Hän on ollut kuin toiselta planeetalta. Hän vaatii itseltään paljon, kuten tietysti kaikkien pitää, mutta hän tekee sitä vielä enemmän, seurakaveri Jarret Stoll arvioi.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat