New Jerseyssä uskotaan, että jokainen putki päättyy joskus.
Historiatilastot eivät näytä kovin hyvältä New Jersey Devilsin kannalta. Joukkue on tappiolla ottelusarjassa 3-1. Stanley Cupin finaalisarja on paras seitsemästä -mallissa pelattaessa ollut 30 keväänä vastaavassa tilanteessa. Niistä 17 kertaa johdossa ollut joukkue on pystynyt katkaisemaan sarjan heti viidennessä pelissä.Koko NHL:n historiassa 3-0-tappiosta mestaruuteen on noustu ainoastaan kerran. Toronto Maple Leafs pystyi temppuun 70 vuotta sitten, 1942.
- Se toistuu vielä joskus. Joten miksi ei meidän kohdalla? Siten tähän tilanteeseen pitää asennoitua. Ei siihen mene 200 vuotta, että sen joku tekee uudestaan, Devilsin päävalmentaja Peter De Boer sanoo.
Devilsin tukalaa tilannetta ei helpota vähääkään se, että joukkueen ylivoimapeli on ollut finaaleissa surkeaa. Jopa koko kevään ajan ylivoimastaan arvosteluja kuunnellut Kings on saanut aikakseksi kaksi maalia miesylivoimalla, kun taas Devilsin kohdalla sarakkeessa seisoo pyöreä nolla.
Edellisessä Los Angelesissa pelatussa ottelussa New Jersey pystyi kuitenkin luomaan jo paikkoja ylivoimalla, ja se yksistään on jo merkittävä parannut aiemmista peleistä.
- Numerot eivät näytä hyviltä, mutta ylivoima näytti edellisessä pelissä jo vähän paremmalta. Välillä se on näyttänyt huonolta, ja siitä kunnia LA:lle. Kaikki vaativat muutoksia ylivoimaan, mutta se on kuitenkin välillä toiminut ihan hyvin, kuten toimi aiemmissakin sarjoissa. Emme ole vain saaneet maaleja aikaiseksi. Pitäävain uskoa siihen mitä tehdään. Me emme tee muutoksia heti, jos joku asia ei toimi.
Kolmen ottelun tappioputken aikana valmennusjohto yritti näyttää pelaajilleen videoiden kautta todisteita siitä, että joukkueella olisi ollut mahdollisuus myös voittaa jokainen peli.
- Silloinkin kun Lundqvist edellisessä sarjassa tai Quick nyt on pelannut meitä vastaan nollapelin, meillä on ollut maalipaikkoja. Ja pelaajamme tietävät sen. Mutta onhan se selvää, että yksikin voitto muuttaa heti ajatuksia ja helpottaa paineita.
Vaikka Devils on finaaleissa kaivanut itselleen liki ylitsepääsemättömän esteen, se on ollut vaikeuksissa aiemmissakin sarjoissaan tänä keväänä. Niin New York Rangers kuin Florida Panthers näyttivät jo selättävän "Pahoilaiset", mutta molemmilla kerroila Devils löysi ylimääräisen vaihteen ja paineli jatkoon.
- Me olemme joukkue, joka ikään kuin kastaa varpaan uima-altaaseen kokeillakseen miten kylmää vesi on, ja hyppää altaaseen vasta sen jälkeen. Olemme aiemmin olleet tappiolla vain 2-1, silloin ongelmia on ratkaistu nopeammin kuin nyt. Mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sen enemmän meillä on mahdollisuuksia tunnistaa mikä toimii ja mikä ei ja korjata niitä ongelmia.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
3.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
4.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
5.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
6.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
7.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
8.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
9.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
10.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
11.
-
Ruotsin levottomuudet jatkuivat: "20-50 naamioitunutta nuorta" 00:13
12.
-
Kukaan ei päässyt kontin ohi valtatiellä 8 24.5. 22:03
13.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
14.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
15.
-
Soinin terveiset puoluetoverille: "Teepä niin kuin Timo 1980-luvulla" 24.5. 21:05
16.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 24.5. 15:52
17.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
18.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
19.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
6.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
11.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
12.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
13.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
14.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
15.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
16.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
17.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
18.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
19.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta
Tappara hankki jenkkipuolustajan
Teemu Selänteen perhe veneretkellä vuonna 1978 - katso nostalginen video
Tuukka Raskille sattui karmaiseva virhe - katso video
Detroit lähelle välieriä - Filppula pisteille
Maalivahtilegendan NHL-pesti varmistui
Kiitti, nyt riitti! Vancouver antoi 7 vuoden jälkeen monoa valmentajalleen
Puolustajalegenda siirtyy Nashvillen penkin taakse




