Kingsin supertähti tiukkana: "Homma pitää saada hoidettua"

Julkaistu: 11.6.2012 9:28

Los Angeles Kings on menettänyt jo kaksi ottelupalloa tämän kevään Stanley Cupin finaalisarjassa.

Silti Kings johtaa edelleen otteluvoiton 3-2. Voittamalla maanantaina kotihallissaan, joukkue varmistaisi seurahistorian ensimmäisen Stanley Cupin.

Epäilykset Kingsin mahdollisuuksista ovat kuitenkin nousseet jo ilmoille - ymmärrettävistä syistä. Onhan selkä seinää vastaan pelaava New Jersey Devils paitsi voittanut Kingsin kahdesti, pystynyt myös katkaisemaan kalifornialaisten huiman vierasvoittojen putken.

Se on saavutus, johon yksikään muu joukkue ei tänä keväänä ole pystynyt.

- Me olemme edelleen hyvissä asetelmissa. Jos joku olisi etukäteen sanonut meille, että lähdemme kuudenteen peliin kotihalliin 3-2-johdossa ja meillä on mahdollisuus sinetöidä sarja, jokainen meistä olisi kelpuuttanut sen tilanteen.

- Kyse on vain siitä, että homma pitää saada hoidettua, Kingsin slovenialaishyökkääjä Anze Kopitar sanoo.

Kopitar on ollut yksi Kingsin pudotuspelikevään sankareista. Ykkössentteri on tehnyt tärkeitä maaleja ja pisteitä koko taipaleen ajan, mutta viime peleissä hänenkin ruutinsa on kastunut - juuri sillä ratkaisevalla hetkellä, kun joukkue olisi tarvinnut apuja.

- Meillä on ollut paikkoja, olemme osuneet tolppiin aika monta kertaa viime peleissä. Paikkoja täytyy luoda, ja kun niitä tulee, niistä pitää myös viimeistellä, Kopitar linjaa.

Kahdessa edellisessä tappio-ottelussa Kingsin koko ajan tiiviinä pysynyt viisikkopeli on vihdoin ja viimein osoittanut rakoilemisen merkkejä.

- Meidän täytyy pelata tasaisemmin. Pelasimme hyvän avauserän viimeksi, mutta peli lipesi käsistä. Ja kun joutuu tappiolle, sitä yrittää kaikkea erikoiskikkoja ja lipeää pelisuunnitelmasta. Meidän täytyy pysyä siinä koko 60 minuuttia ja tarvittaessa myös pidempään.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat