Teräväinen, Teräväinen, Teräväinen. Siinä Jokereiden keihäänkärki NHL:n varaustilaisuuteen.
Teuvo Teräväisen haastattelut olivat Hartwall-areenan uumenissa ylivoimaisesti kuuminta kamaa torstaina. Kolme muuta narrilupausta, Esa Lindell, Joonas Korpisalo ja Petteri Lindbohm, seurasivat mediasirkusta etäältä kaikessa rauhassa.
- Teukka on hieno pelaaja. Menee luultavasti ensimmäisellä kierroksella. En yhtään ihmettele, miksi kaikki ovat hänen kimpussaan, hyväntuulinen Korpisalo hymähti IS Urheilulle.
- Eikä haittaa yhtään. Kyllä me tiedettiin, että Teukka on se päähenkilö, jota tänne on tultu kuvaamaan, Lindell lisäsi.
Ensimmäisen kierroksen varaukseksi ennakoitu Teräväinen on rankattu peräti toiseksi eurooppalaisista kenttäpelaajista. Lindellin vastaava sijoitus on 12:s ja Lindbohmin 46:s.
- Ihan mielenkiinnolla sinne lähdetään. Jos varaus tulee, niin tietää tehneensä ainakin jotain oikein, hyökkääväksi puolustajaksi itseään kuvaileva Lindell murjaisi.
- Luistelua pitää aika paljon kehittää. Siihen onkin panostettu.
Korpisalo puolestaan löytyy eurooppalaisvahtien listasijalta kolme.
- Toivotaan, että varaus tulisi mahdollisimman aikaisin. Mutta siitähän se työ vasta alkaa.
Nuorten SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi valittu Korpisalo ei kuulemma sovi moderniin perhosmuottiin.
- En ole ihan pudas perhostyylin veskari. Sähisen siellä maalissa sen verran, että saan kiekkoja kiinni.
- Pekka Rinne on vähän samantyylinen kuin minä. Aika aggressiivinen, haastaa pelaajia ja taistelee loppuun asti.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 22:34
1.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
2.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 22:03
3.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
4.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 22:11
5.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 20:51
6.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
7.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
8.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
9.
-
IS seuraa Mestarien liigan finaalia - Robben iski loppuhetkillä! 23:34
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
11.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
12.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
13.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 23:24
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
15.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
16.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
17.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
18.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
19.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
4.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
5.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
6.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
7.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
8.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
9.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
10.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
11.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
12.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
13.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
14.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
15.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
16.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
17.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
19.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Ässien kausi sai täydellisen päätöksen
Kanada kielsi taklaamisen pikkujunnuilta
Pittsburgh pudotti Ottawan
Antti Niemen Vezina-kohtalon ratkeamisajankohta julki
Menettääkö Kekäläinen ykkösvahtinsa Venäjälle? - "KHL-uhka on aina mahdollinen"
Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta
Tappara hankki jenkkipuolustajan
Teemu Selänteen perhe veneretkellä vuonna 1978 - katso nostalginen video
Tuukka Raskille sattui karmaiseva virhe - katso video




