Enni, Enna, Eini

NHL

Valikko

NHL

Chicago pysyi hengissä murskavoitolla

Puolustava mestari Chicago väisti nolon putoamisen NHL:n konferenssipuolivälierissä.
Chicagon Dave Bollandin paluu kaukaloon yli kuukauden sairausloman jälkeen onnistui liki täydellisesti. Bollandin neljän pisteen illan ansiosta Chicago röykytti kotonaan Vancouveria maalein 7-2. Voitot ovat Vancouverille 3-1 ja pelit jatkuvat Vancouverissa. Neljällä voitolla pääsee jatkoon.

- En uskonut neljään pisteeseen. Toivoin vain voittoa, mutta hauskaa oli, ottelun parhaana pelaajana palkittu Bolland sanoi.

Bolland sai peliluvan vasta ottelupäivän aamulla. Hän oli ollut sivussa 17 ottelusta aivotärähdyksen takia. Hän kolautti päänsä 9. maaliskuuta ottelussa Tampaa vastaan.

Chicago lähti otteluun selkä seinää vasten mutta toiveikkaana. Kapteeni Jonathan Toews tiesi, ettei Vancouver ole lyömätön. Avauserässä Vancouverin Sami Salo tasoitti ottelun ylivoimalla vielä 1-1:een, mutta toisessa erässä meno kääntyi. Chicagon puolustajat Brian Campbell ja Duncan Keith iskivät ensin 17 sekunnissa maalin mieheen. Chicago kasvatti johdon ennen erän loppua jo 5-1:een.

Kolmatta erää sävyttivät nujakat, tuuppimiset ja suunsoitto. Patrick Sharp iski kaksi ylivoimamaalia ennen kuin Daniel Sedin kavensi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    9. 9

      Horoskooppi 23.1.2017

    10. 10

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää