Henri, Henna, Heikki

NHL

Valikko

NHL

Rantasen kolumni: Boston tarttui sarjaan kiinni

Rumat lukemat eivät loppujen lopuksi kertoneet paljon Stanley Cupin kolmannesta osaottelusta, jonka Boston voitti maalein 8-1, kirjoittaa Veikkaajan ja IS:N NHL-kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen.
Boston kavensi ensimmäisessä kotiottelussaan sarjan 2-1:een. 0-3:sta voittoon kapuaminen olisi ollut jo lähes mahdotonta, mutta neljänteen peliin valmistautuminen tilanteessa 1-2 on aivan eri asia.

Meillä on käsissämme ihan oikea Stanley Cupin finaalisarja, mutta kolmannen ottelun loppulukemat kannattaa laittaa unholaan.

Moni näki, että pelin kulminaatiopiste oli Aaron Romen ruma, Boston-hyökkääjä Nathan Hortonin päähän osunut taklaus viiden minuutin pelin jälkeen. Rome, Vancouverin kolmosparin täytepuolustaja, sai ison rangaistuksen ja lensi suihkuun, ja Bostonin ykkösketjun väkevä laitahyökkääjä vietiin paareilla sairaalaan, jossa hän vietti viime yön.

Boston-romatikkojen mielestä joukkueen taisteluasenne heräsi oman pelikaverin telomisesta, ja sen jälkeen peli oli yhtä keltamustaa sirkusta.

Ihan niin ei käynyt. Vastoin ennakko-odotuksia Vancouver dominoi avauserää taklauksen jälkeen täysin, mutta kyse ei ollut siitä, että Boston olisi ollut järkyttynyt Hortonin kohtalosta. Vancouver vain pysyi kiekossa ja hyökkäsi rintamana, minkä johdosta sen pelissä oli vahva perusvauhti. Se toi muassaan taklauksia, riistoja ja maalintekotilanteita. Vancouver pelasi vahvuuksillaan ja pystyi siten paljastamaan Bostonin heikkoudet, jotka edelleen kääriytyvät puolustuksen raskasjalkaisuuden ja hieman rajallisen kiekollisen taidon ympärille.

Bostonin maalivahti Tim Thomas piti joukkueensa pelissä, mutta toiseen erään kentälle luisteli tyypilliseen tapaansa saamaton Vancouver, NHL:n huonoin toisen erän joukkue.

Sen jälkeen peli oli Bostonin. Boston pääsi Vancouver-puolustuksen iholle ja kun se vielä sai erän alkuun pari työllä ja tuurilla ansaittua maalia, kääntyi pelin momentum lopullisesti Bostonille.

Kolmas erä oli muodollisuus.

Avausmaalissa Vancouver-puolustaja Alexander Edlerin maila katkesi avaussyöttöä antaessa. David Krejcin veto meni ohi, mutta painui rännin kautta siniviivalle, josta puolustaja Andrew Ference sinkosi sen maaliin. Se oli Boston-osuma tyypillisimmillään. Kiekkoa ja miestä maalille ja fakta on, että joskus kiekot menevät sisään ja joskus eivät.

2-0:ssa Bostonin kakkosylivoimakenttä rakensi tilanteen. Vancouverin Ryan Kesler katkaisi Mark Reccin Rich Peverlylle tarkoittaman syötön, mutta ohjasi sen omaan maaliin. Ups.

3-0:ssa, Vancouverin ylivoimatilanteen aikana, tuulennopea Brad Marchant riisti kiekon keskialueella Daniel Sediniltä, purjehti läpi kentän ja teki illan näyttävimmän osuman. Siihen peli oikeastaan ratkesi, mutta lopullinen naula oli Bostonin neljäs maali. Viisi minuuttia ennen erän loppua Krejci sivalsi Roberto Luongosta pompanneen Michael Ryderin laukauksen verkkoon. Huolimattomuus, jolla Vancouverin puolustaja Kevin Bieksa yritti siivota paluukiekkoa, kuvaa Vancouverin toisen erän asennetta.

Peli oli siinä vaiheessa taputeltu, joten kolmannessa painittiin ja kinasteltiin. Oli hämmästyttävää, ettei Vancouver ottanut Luongoa kahden erän jälkeen pois maalista, sillä kolmannessa erässä hänen tunnelatauksensa oli jo kadonnut, ja selän taakse meni neljä helppoa maalia lisää. Vancouver varmaan ajatteli, että eron kiinni kurominen on vielä mahdollista.

Sarjan perusasetelmia kolmas peli ei paljon muuttanut. Mutta sarjan jatkon kannalta Bostonin väkevä voitto - Vancouverin täysi nöyryyttäminen joka tasolla - antaa jatkoa ajatellen huomattavasti lisäväriä tulevaan. Boston näki, että lähettämällä kiekkoa ja miestä maalille, tuloksia tulee. Suoraviivainen ja fyysinen lähestymiskulma on Bostonin paras ase, sillä juuri muita aseita joukkueella ei taitavaa Vancouveria vastaan ole. Filosofiaa alleviivasi päävalmentaja Claude Julienin tekemä kokoonpanovaihto, jonka seurauksena taitopelaaja Tyler Seguin lensi vilttiin ja tilalle tuli voimahyökkääjä Shawn Horton. Seguin on ikävä kyllä osoittautunut hieman nuoreksi ja ujoksi vielä näihin karkeloihin, hän on 19, eikä ole nopeudestaan huolimatta pystynyt saamaan taitojaan esiin. Horton sen sijaan on vanttera maalinedustapelaaja ja taklaaja, joka ainakin yhden pelin perusteella näyttäisi auttavan Bostonia enemmän kuin Seguin.

Bostonin kaikki toivo on edelleen siinä, että roiskaisut ja maalilleajot tuottavat tulosta, sillä juuri muilla tavoin joukkue ei paikkoja luo. Luongo imaisi neljästä viimeisestä maalista kolme kaukaa. Ns. tekomaaleja saa etsiä kuvanauhalta rauhassa.

Mutta se, että perinteinen Boston-kiekko toi tulosta, valaa joukkueeseen syvää uskoa jatkossa. Silloin DNA:han valettua pelitapaa toteutetaan rohkeammin ja nälkäisemmin, joten hyvän jatkon rakennusaineeksi peli Bostonille kävi. Boston on yrittänyt pelata hieman kahdella pakalla läpi kevään, ja siihen suurin syy on ääliömäisen taitava ja älykäs sentteri Krejci, joka on tuonut Bostonin peliin arvaamattoman taidon ulottuvuuden. Krejci jatkaa jatkossa taatusti temppujaan, mutta moni muu pelaaja kallistunee kolmospelin esimerkin rohkaisemana pelaamaan suoraviivaisemmin. Se tekee Bostonista paremman joukkueen.

Vancouverin kuumakalle Kesler pelasi heikosti, ja päästi turhautumisensa höyryt pihalle tappelemalla Dennis Seidenbergin kanssa. Luongo oli epävarma, etenkin pelin loppua kohti, mutta kumpikin astuu seuraavassa pelissä jäälle kostomielellä. Rome saanee pelikiellon, ja hänen korvaamisensa fyysisesti heikolla Keith Ballardilla tai Chris Tanevilla avaa Bostonille lisää väyliä maalille, mutta vastaavasti vaihto parantaa Canucksin kiekollista peliä. Vaikka Vancouver oli etenkin avauserässä jopa selvästi fyysisempi joukkue, kääntyy sarjan luonne jatkossa enemmän siihen, että Boston puolustaa ja iskee vastaan, ja Vancouver yrittää sommitella. Vancouverilla on vaikeuksia saada kulmapelin kautta tilanteita, sillä Boston puolustaa kurinalaisesti, mutta edelleenkin, vaikka Canucks hävisi pelin 1-8, oli sillä enemmän ns. rakennettuja maalipaikkoja. Bostonin puolustus ja hyökkääjät menettävät edelleen liikaa kiekkoja syvällä omalla alueella ja jopa omalla siniviivalla. Riisto- ja kääntötilanteissa vikkeläjalkaisempi ja taitavampi Canucks reagoi nopeammin. Canucks on edelleen mestarisuosikki, sillä sen maalipaikkojen luominen ei perustu vain maalilleajoihin. Vancouverilla on siis enemmän ässiä hihassaan lajissa, joka tänä päivänä perustuu enemmän ja enemmän kiekon hallintaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. 6

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    7. 7

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    8. 8

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    9. 9

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. Näytä lisää