Laura

NHL

Valikko

NHL

Raskin torjunnat sumensivat Rangersin

NHL
Bruins vei ottelun 5–2 ja johtaa ottelusarjaa voitoin 2–0. Seuraavat kaksi ottelua pelataan New Yorkissa.
Boston Bruinsin Patrice Bergeronin ja Brad Marchandin juonikas yhteispeli kantoi hedelmää myös NHL-liigan itälohkon välieräsarjan toisessa ottelussa. Tuukka Raskin tehokas toiminta hallitsi toista erää.

Marchand ohjasi Bergeronin poikkisyötöstä 4–2-maalin, joka käytännössä sinetöi voiton New York Rangersista.

Jos Marchandin ja Milan Lucicin kolmannen erän maalit sinetöivät voiton Bruinsille, toisessa erässä joukkueen hahmo oli Tuukka Rask.

Ottelun ykköstähdeksi nostettu maalivahti torjui erässä 15 laukausta. Koko ottelussa hän torppasi 35 kiekkoa.

Toinen erä alkoi 1–1-tilanteesta ja päättyi Bostonin 2–1-voittoon Gregory Campbellin ja Johnny Boychukin maaleilla. Jälkimmäisen alustivat Marchand ja Bergeron. Vain Rick Nash yllätti loistotorjuntoja tehneen Raskin.

– Oli kahdella yhtä vastaan ja kolmella kahta vastaan -tilanteita. He saivat myös käännettyjä kiekkoja meidän puolustukselta, ja juonivat tilanteita maalin takaa, Rask huokaili nhl.comille.

– Yritin vain pysyä kiekon edessä, eivätkä ne torjunnat menneet ihan oppikirjan mukaan.

Lundqvist horjui, Greening ratkaisi

Kentän vastakkaisessa päädyssä Rangersin maalivahtitähti Henrik Lundqvistin normaali varmuus oli tipotiessään. Hän päästi yhdessä ottelussa enemmän kuin neljä maalia ensimmäisen kerran 152 otteluun.

– He saivat muutaman maalin ilman, että joutuivat tekemään erityisen paljon niiden eteen, Lundqvist harmitteli ESPN:lle.

Ottawa löi kapulaa mestarisuosikki Pittsburgh Penguinsin rattaisiin 2–1-kotivoitolla itälohkon välierissä. Voitto kavensi Penguinsin johdon ottelusarjassa 2–1:een.

Voitto heltisi vasta, kun toista jatkoerää oli takana reilut seitsemän minuuttia. Andre Benoitin laukaus kimposi Pittsburghin maalia vartioineen Tomas Vokounin torjunnasta Colin Greeningille, eikä ottelussa 46 laukausta torjunut Vokoun ehtinyt väliin, kun Greening pisti kiekon maaliin.

Greeningin ohella Ottawan-sankarit olivat 49 laukausta torjunut maalivahti Craig Anderson ja Senators-ikoni Daniel Alfredsson. Hän teki alivoimalla

1–1-tasoituksen vajaat puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Jussi Jokinen ei ollut Penguinsin kokoonpanossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. Näytä lisää