Henri, Henna, Heikki

NHL

Valikko

NHL

Buffalon uusi päävalmentaja - kiistelty oman tien kulkija

NHL
Ilta-Sanomat tapasi Latvian päävalmentajan Ted Nolanin viime kevään MM-kisojen aikana.  Alla 14.5. julkaistu henkilöjuttu kokonaisuudessaan.
Ted Nolan on saanut elämässään kaksi ikimuistoista puhelua. Toinen niistä tuli kesällä 2011.

- En ikinä unohda sitä. Olin kotonani Sault Ste. Mariessa, kun minulle soitettiin ja kerrottiin, että Latvia haluaa minut valmentajaksi, Nolan muistelee hymyillen.

- Se teki nöyräksi ja olin erittäin otettu. Tosin en edes tiennyt, missä Latvia sijaitsee!

Tuntemattoman kiekkokääpiön puhelulla oli kuitenkin iso symbolinen merkitys: joku uskoi jälleen Nolaniin.

Altavastaajan asema sopii 55-vuotiaalle kanadalaisvalmentajalle. Rutiköyhällä intiaanireservaattialueella Pohjois-Ontariossa varttunut Nolan on joutunut taistelemaan ennakkoluuloja vastaan läpi elämänsä.
11 sisaruksensa kanssa kasvanut Nolan raivasi tiensä vaikeista oloista NHL-pelaajaksi asti, mutta selkävamma päätti uran lyhyeen.

Todellinen kutsumus löytyi valmentamisesta. Taivaspaikka NHL:ään avautui, kun Nolan luotsasi Sault Ste. Marie Greyhoundsin Kanadan junioriliigan mestariksi 1993.

Kaksi vuotta myöhemmin Nolan seisoi Buffalo Sabresin penkin takana NHL:n kuumimpana uutena valmentajanimenä. Kauden 1996-97 päätteeksi hänet valittiin 39-vuotiaana NHL:n parhaaksi valmentajaksi.
Taustalla kuitenkin kuohui.

Nousukasluotsi valmensi samaan aikaan seuran sikariporrasta ja kävi julkista sanasotaa Buffalon silloisen GM:n John Mucklerin kanssa, minkä seurauksena Muckler sai lähteä. Tähtimaalivahti Dominik Hasek oli Nolanin äänekkäimpiä vastustajia.

Nolanin huhuttiin olevan humalassa harjoituksissa ja harrastavan irtosuhteita pelaajien vaimojen kanssa. Nolan tyrmäsi huhut ja koki olleensa rasistisen ajojahdin kohde.

Lopulta hän päätti nostaa kytkintä, eikä suostunut uuden GM:n Darcy Regierin tarjoamaan vuoden jatkosopimukseen. Liikanimen "GM:n tappaja" saanut Nolan oli yhtäkkiä hylkiö.

- Joitain asioita tulkittiin väärin ja annoin sen vaikuttaa. Tuhlasin kaksi vuotta elämästäni murehtimalla kohtaloani.

Nolan etääntyi lajista kahdeksaksi vuodeksi ja vetäytyi kotimaisemiin avustustyön pariin.

- Menetin rakkauteni jääkiekkoon. Päätin etten halua olla mukana siinä maailmassa, jonka jätin taakseni. Vakaa aikomukseni oli, etten valmenna enää koskaan.

Ojibwa-intiaaneihin kuuluva Nolan koki olevansa kiekkoshow'ssa ulkopuolinen.

- Näytän erilaiselta. En ole yksi heistä, Nolan perusteli tuolloin Globe & Mail -lehdelle, miksei hän valmenna NHL:ssä.

Hän palasi valmentajaksi vuonna 2005 junioriliiga QMJHL:ssä.

- Sain tuolloin toisen muutoksen tekevän puhelun. Tuosta vuodesta minulla on parhaat kiekkomuistoni.

Paluu NHL:ään koitti vuotta myöhemmin New York Islandersissa, jossa pesti päättyi potkuihin keväällä 2008.

Hillitysti ja rauhallisesti puhuvan Nolanin maine on edelleen mystinen. Buffalon tapahtumat ovat jättäneet leiman otsaan.

- Tiedostan sen. Itse olen kuitenkin päässyt tapauksen yli.

Nolan on omien sanojensa mukaan seestynyt noista ajoista.

- Olen vihdoin tajunnut kuka olen ja sen, ettei jääkiekko määrittele minua. Haluan olla hyvä ihminen ennemmin kuin hyvä valmentaja.

- Filosofiani on aina ollut sama: tee se, mihinkä voit vaikuttaa. Älä huolehdi lopputuloksesta, huolehdi prosessista.

Vieläkö unelmoit NHL:n päävalmentajan paikasta?

- Kun aloitin valmentamisen, NHL ei ollut tavoitteeni. Halusin vain valmentaa ja tehdä pelaajistani hyviä urheilijoita. Se ei ole muuttunut. Toivottavasti joku näkee minussa edelleen valmentajan, joka pystyy auttamaan joukkuetta voittamaan, Nolan kertoo.

Ted Nolanista tuli 13. marraskuuta Buffalo Sabresin uusi väliaikainen päävalmentaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    8. 8

      Exä haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää