Henri, Henna, Heikki

NHL

Valikko

NHL

Yön NHL-tulokset ja suomalaiset: Suomalaislupaus heti pisteille

Erik Haulan kiitospäivä oli kiitollinen ja musta perjantai kaikkea muuta kuin musta.
Pohjois-Amerikassa kiekkoileva porilaiskasvatti sai torstaina kutsun Minnesota Wildin NHL-ryhmän vieraspelimatkalle Coloradoon. Onnekseen Haula sai suoraan paikan perjantain pelaavasta kokoonpanosta, sillä katsomon puolella olevilta pelaajilta edellytetään puvun pitämistä, eikä Haulalla ollut sellaista käsillä.

– Onneksi oli Black Friday, joten tein hyvät kaupat, Haula naureskeli Star Tribune -lehdelle.

Kiitospäivän pyhätorstaita seuraava Black Friday on Yhdysvalloissa kaupankäynnin suurimpia alennusmyyntiriehoja. Haula kiitti saamastaan tarjouksesta ja esiintyi vahvasti uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa.

Haula sai syöttöpisteen Dany Heatleyn tekemään maalin ja petasi pari muutakin tekopaikkaa joukkuetovereilleen. Heatleyn maali jäi kuitenkin ainoaksi, ja Minnesota hävisi Coloradolle 1–3.

Haula kuvaili NHL-kutsun tulleen puskista. Hän saattaa saada pitää paikkansa jonkin aikaa, koska Mikael Granlund kärsii aivotärähdyksestä.

– Aina täällä ollessani olen miettinyt, miltä se tuntuu. Nyt se tapahtuu. Se on aika hullua, Haula sanoi.

Koivu palasi vireänä

Välillä farmissa käynyt Sami Vatanen antoi hyviä näyttöjä Anaheim Ducksin valmennusjohdolle maalaamalla Calgaryn verkkoon. Suomalaispuolustaja teki Ducksin 5–2-kotivoittoon päättyneen ottelun avausosuman.

Vatasen maalin pohjusti Saku Koivu, jonka illan saldo oli kaksi syöttöpistettä. Aivotärähdyksestä toipunut Koivu pelasi ensimmäistä otteluaan kuukauden tauon jälkeen.

– Parin pelin jälkeen tietää paremmin, mutta tänään oloni oli hyvä, Koivu kuvaili NHL:n kotisivuilla.

Sarjajumbo Buffalo otti kotijäällään 3–2-jatkoaikavoiton Torontosta. Ville Leino syötti joukkueensa avausosuman ja Christian Ehrhoffin tekemän ratkaisumaalin.

Suomalaismaalivahdeista Bostonin Tuukka Rask torjui voiton New York Rangersista ja San Josen Antti Niemi oli kaatamassa St. Louisia. Kari Lehtonen ja Dallas taipuivat 1–2-rankkaritappioon liigakärki Chicagolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    9. 9

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    10. 10

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää