Visa

NHL

Valikko

NHL

Yön NHL-tulokset ja suomalaiset: Raanta otti muutaman "mahdottoman kopin"

Suomalaisvahdit Antti Niemi ja Antti Raanta torjuivat joukkueilleen voitot lauantai-illan NHL-kierroksella.
Antti Raanta auttoi 32 torjunnallaan Chicagon 5–2-voittoon Phoenixista. Chicagolle voitto oli jo kuudes perättäinen, ja Raanta on voittanut molemmat kokonaan pelaamansa NHL-pelit.

Ässissä keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Raanta kertoi nähneensä painajaisia ennen ensimmäistä NHL-peliään keskiviikkona. Nyt olo tuntui luontevammalta.

– Pelaaminen tuntui paljon helpommalta kuin Calgaryssa, ja onnistuin tekemään alussa muutaman hyvän torjunnankin. Toisessa erässä taisin yrittää vähän liikaa, mutta annan sen itselleni anteeksi. Ihan hyvä peli tämä oli, Raanta kommentoi NHL:n verkkosivuilla.

Kehuja tuli myös pelitovereilta.

– Vastustaja tuli toisessa erässä lujaa, mutta Raanta torjui upeasti. Hän otti muutaman kopin, jotka näyttivät ihan mahdottomilta, Chicagon neljännen maalin viimeistellyt Brandon Bollig ylisti.

Niemi ratkaisi Anaheimia vastaan San Joselle 4–3-voiton voittolaukauskilpailussa torjumalla Nick Boninon, Corey Perryn ja Kyle Palmierin yritykset. Joe Pavelski ratkaisi maalintekokilpailun juonimalla kiekon ohi Anaheim-vahti Jonas Hillerin.

Koivu pelasti pisteen Minnesotalle

Mikko Koivu pelasti Minnesotan jatkoajalle ja voittomaalikilpailuun tasoittamalla ottelun Coloradoa vastaan 2–2:een vain neljä sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Koivu kiitteli saamastaan tilaisuudesta Jason Pominvillea.

– Hän teki laidassa hyvää työtä. Sain irtokiekon ulottuvilleni, ja yritin vain laukaista nopeasti.

Koivun urotyö ei kuitenkaan riittänyt voittoon, sillä Semjon Varlamov torjui voittolaukauskilpailussa Zach Parisen, Koivun ja Pominvillen yritykset. Ryan O'Reilly teki voittolaukauskilpailussa Coloradon 3–2-voittomaalin Josh Hardingin selän taakse.

Jevgeni Malkin riehui Pittsburghille 5–1-voiton Floridaa vastaan tekemällä maalin ja syöttämällä kolme. Jussi Jokinen sai viimeistellä loppulukemat Malkinin syötöstä. Olli Määttä sai syöttöpisteen Malkinin 3–0-maalista.

NHL–liiga lauantaina:

NY Rangers–Vancouver 5–2 (2–0, 2–1, 1–1)

Boston–Columbus 3–1 (2–0, 0–0, 1–1)

Florida–Pittsburgh 1–5 (0–2, 1–2, 0–1)
P: Jussi Jokinen 1+0
P: Olli Määttä 0+1

Montreal–Toronto 4–2 (2–0, 2–2, 0–0)

New Jersey–Buffalo ja. 1–0 (0–0, 0–0, 0–0, 1–0)

NY Islanders–Washington ja. 2–3 (0–0, 0–1, 2–1, 0–1)

Nashville–Philadelphia vl. 2–3 (1–1, 0–0, 1–1, 0–0, 0–1)

Phoenix–Chicago 2–5 (0–3, 2–0, 0–2)
C: Antti Raanta torjunnat 32/34

Colorado–Minnesota vl. 3–2 (1–0, 1–0, 2–0, 0–0, 1–0)
M: Mikko Koivu 1+0

Los Angeles–Calgary 1–2 (0–0, 1–0, 1–1)
C: Karri Rämö torjunnat 21/22

San Jose–Anaheim vl. 4–3 (0–1, 3–0, 0–2, 0–0, 1–0)
S: Antti Niemi torjunnat 28/31

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

    7. 7

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    8. 8

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    9. 9

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    10. 10

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää