Visa

NHL

Valikko

NHL

NHL-pelaaja joutui katutappeluun kotikaupungissaan

Boston Bruinsin Milan Lucic aikoo haastaa päällekäyjänsä oikeuteen.
Boston Bruinsin Milan Lucicin paluu vanhaan kotikaupunkiin Vancouveriin ei sujunut toivotulla tavalla.

Lucic oli vancouverilaisessa yökerhossa lauantaisen Vancouver-Boston-ottelun jälkeen. Lucicin poistuttua ystäviensä kanssa ravintolasta hän joutui suukopuun paikallisen miehen kanssa.

Kaksikon verbaaliakrobatiasta levisi sunnuntaina julkisuuteen video, jolla Lucic kertoo paikalle tulleelle poliisille miehen lyöneen häntä kolme kertaa.

- Olin lauantaina osallisena tapahtumassa, jossa minua lyötiin kahteen eri otteeseen kasvoihin ilman mitään provosointia. Harkitsen oikeudellisia toimia enkä aio sanoa asiasta enempää, Lucic kertoi maanantaina toimittajille Bostonissa.

25-vuotias Lucic on kotoisin Vancouverista ja pelasi junioriuransa paikallisessa Vancouver Giantsissa ennen kuin siirtyi hänet varanneen Bostonin organisaatioon.

Lucicin ja kaupunkilaisten välit tulehtuivat, kun romuluinen hyökkääjä oli Bruinsin paidassa kukistamassa paikallista Vancouver Canucksia Stanley Cupin finaaleissa 2011.

Tuolloin hänen isovanhempiensa päälle heitettiin katsomossa muun muassa popcornia.

Vuotta myöhemmin Lucicin kotiseurakunnan kirkko töhrittiin ja sen seinään kirjoitettiin häntä herjanneita viestejä. Lucic oli vienyt Stanley Cup -pokaalin näytille kirkkoonsa vuotta aiemmin.

- Kaikista pahinta on, että kyse on kotikaupungistani. Kotikirkkoani on töhritty, isovanhempiani ja vanhempiani on häiritty, ja nyt minuun käytiin käsiksi, Lucic sanoi WEEI-radiokanavalle.

- Minulla ei ole mitään tarvetta puolustaa kotikaupunkiani ja sen ihmisiä. Olen vain järkyttynyt ja vihainen, että tämä on mennyt tällaiseksi. Rogers Arenaa ja pelejä lukuun ottamatta minua ette enää koskaan näe Vancouverin keskustassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    9. 9

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    10. 10

      Tallipäällikkö Tommi Mäkinen vakuuttaa nukkuvansa yönsä hyvin – ”Ei Toyotalta tule yhtään liikaa paineita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää