Toni, Anton, Antto

NHL

Valikko

NHL

NHL-seuran omistaja sodassa median kanssa

NHL
Vancouver Canucksin omistaja on haastamassa kahta sanomalehteä oikeuteen.
Vancouver Canucksin pannukakuksi kaukalossa lässähtänyt kausi on muodostumassa mielenkiintoisimmaksi kaukalon ulkopuolella.

Seuran omistajan Francesco Aquillinin lakimies lähettänyt kahdelle kanadalaiselle sanomalehdelle kirjeen, jossa vaaditaan lehdiltä julkista anteeksipyyntöä ja oikaisua Aquiliniin kohdistuneesta kirjoittelussa. Kyseiset kirjeet ovat käytännössä ensimmäinen askel virallisen oikeusprosessin aloittamiseksi.

Aquillinin mukaan kaksi sanomalehteä, vancouverilainen The Province ja valtakunnallinen Globe and Mail, ovat välittäneet virheellistä tietoa päävalmentaja John Tortorellan viime kesäisestä valintaprosessista. Monien muiden medioiden tavoin molemmat lehdet ovat useaan otteeseen raportoineet Aquillinin tehneen lopullisen päätöksen pahasti flopanneen amerikkalaisvalmentajan palkkaamisesta.

Lakimiehensä lähettämässä kirjeessa omistaja väittää GM Mike Gillisin tehneen lopullisen päätöksen palkata valmentajaksi Tortorella, jonka alaisuudessa Canucks jää tänä keväänä pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008.

Rakennusbisneksellä rikastunut Aquillinin perhe osti Canucksit vuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    7. 7

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    8. 8

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. Näytä lisää