Ilmari, Ilmo

NHL

Valikko

NHL

Entiselle NHL-hyökkääjälle miljoonalasku taklauksesta!

Yhdysvaltalainen tuomioistuin määräsi entisen NHL-pelaajan maksamaan tuntuvat korvaukset vakuutusyhtiölle.
Entinen NHL-pelaaja Kevin Miller on hävinnyt oikeustaistelunsa sveitsiläistä vakuutusyhtiötä vastaan Yhdysvaltain liittovaltion oikeudessa Michiganissa.

Vakuutusyhtiö haastoi Millerin oikeuteen, koska hän aiheutti Sveitsin liigassa vuonna 2000 toiselle kanadalaiselle Andrew McKimille uran päättäneen vamman kovan taklauksen seurauksena.

Vuoden 1995 MM-kisojen pistepörssin voittanut McKim kaatui taklauksen seurauksena ja löi päänsä jäähän. Hänet vietiin paareilla pois kaukalosta ja hän joutui viettämään useita viikkoja sairaalassa aivotärähdysoireiden ja muiden vammojen vuoksi.

Asia eteni sveitsiläiseen rikosoikeuteen, jossa Miller sai vuonna 2004 tuomion, jonka mukaan Miller oli täydellisesti vastuussa McKimille aiheutuneista vahingoista. Rikostuomion jälkeen McKimin hoidoista vastannut vakuutusyhtiö haki Sveitsissä siviilioikeuden kautta Milleriltä 1,1 miljoonan dollarin korvaussummaa, joka sittemmin on korkojen ja muiden kulujen myötä noussut 1,6 miljoonaan dollariin.

Miller kieltäytyi alunperin kunnioittamasta sveitsiläisen tuomioistuimen päätöstä, joten yhtiö haastoi hänet oikeuteen Yhdysvalloissa. Liittovaltion tuomari päätti, että Millerin on toteltava sveitsiläisoikeuden tuomiota.

Nykyisin 48-vuotias Miller pelasi NHL-urallaan 620 runkosarjaottelua 11 eri NHL-seuran riveissä. Viimeiset NHL-ottelunsa hän pelasi kaudella 2003-2004 pelattuaan sitä ennen kolme vuotta Sveitsissä.

Millerin taklauksen seurauksena uransa päättämään joutunut McKim oli loukkaantumishetkellä 31-vuotias. Hän pelasi 38 NHL-ottelua ennen kuin siirtyi Eurooppaan, jossa pelasi sekä Saksassa että Sveitsissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    2. 2

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    10. 10

      Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    2. 2

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. Näytä lisää