Visa

NHL

Valikko

NHL

Tämän nuorukaisen leuanvetotulokselle naureskeltiin viime kesänä – säkenöi nyt NHL:n pudotuspeleissä

NHL
Pilkattu Sam Bennett, 18, on noussut Calgaryn tähdeksi pudotuspeleissä.
Viime kesäkuussa Sam Bennett oli pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoväen naurunaihe numero yksi.

Huippulupaus osallistui ennen varaustilaisuutta järjestettävään julkiseen NHL:n kuntotestitilaisuuteen ja epäonnistui surkeasti.

Kevytrakenteinen Bennett ei saanut vedettyä ainuttakaan leukaa. Nöyryytyksen todistivat sekä kaikkien NHL-seurojen edustajat että ahnas kiekkomedia.

Bennettiä pidettiin rääpäleenä. Olihan hän taitava, mutta ei hänestä olisi mihinkään tosimiesten NHL-peleistä. Vai olisiko?

Calgary Flames kuitenkin varasi Bennettin jo avauskierroksen neljäntenä pelaajana. Testiepäonnistumisen syy paljastui hänen liityttyään joukkueeseen.

– Bennettin olkapää oli palasina, mutta hän ei ollut kertonut siitä kenellekään. Hän tuli meidän leirillemme ja yritti vallata itselleen pelipaikan, Calgaryn päävalmentaja Bob Hartley kertoo.

– Lääkärien mukaan oli pieni ihme, että Bennett pystyi harjoittelemaan ja pelaamaan.

Seura lähetti 18-vuotiaan Bennettin olkaleikkaukseen. Syksy meni toipuessa. Ei tullut NHL-paikkaa eikä kutsua nuorten MM-kisoihin, jonne Bennett olisi automaattisesti valittu, ellei hän olisi mahtunut NHL:ään.

Toivuttuaan Bennett palasi juniorisarja OHL:ään, jossa hän pelasi 11 runkosarjapeliä ja neljä pudotuspeliottelua. OHL-kauden päätyttyä hän sai luvan siirtyä Calgaryyn ja pääsi debytoimaan runkosarjan viimeisessä ottelussa Winnipegiä vastaan.

Debyytti oli täydellinen. Bennett sai jo ensimmäisessä vaihdossaan ensimmäisen tehopisteensä: syöttöpisteen Calgaryn avausmaaliin.

Winnipeg-pelistä lähtien Bennett on kuulunut Calgaryn vakiokokoonpanoon.

Bennett on pudotuspelien nuorin pelaaja, mutta hän ei ole ujostellut. Hän teki avauskierroksella kaksi maalia ja osoitti kuuluvansa maailman kovimpaan kiekkoliigaan.

– Tiedän pystyväni pelaamaan tässä sarjassa. Minulla on itseluottamusta, kykenen ratkaisuihin ja osaan luoda tilanteita, Bennett kertoi Ilta-Sanomille.

Bennett on tehnyt vaikutuksen kaikkiin. Hädin tuskin yläkouluikäiseltä näyttävä nuori mies on kaukalossa suoraviivainen ja röyhkeä.

Nousu tähtiin on ollut suorastaan hämmentävä, sillä Bennettillä on takanaan pitkä kuntoutus eikä hänellä ole lainkaan kokemusta miesten peleistä.

– Yritän vain ajaa aina maalille, kuten junioreissakin. Se on minun juttuni, Bennett sanoi.

Hänen juttunsa kantaa vielä pitkälle. Bennett on uutta nousua tekevän Calgaryn seuraava suuri tähtipelaaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää