Visa

NHL

Valikko

NHL

NHL Without a Map, osa 12: Teemu Selänne vihjaa tulevaisuuden suunnitelmistaan – ”Minulla on aika hyvät visiot”

NHL Without a Map
Bingoon keskittyvä Teemu Selänne on saamassa suunnitelmansa maalintekoakatemiasta valmiiksi.
NHL Without a Mapin kolmannen tuotantokauden 12:nnessa ja toiseksi viimeisessä jaksossa ei tavata NHL-pelaajia.

Juho ”J-Man” Manninen ja Juhani ”Putcola” Putkonen ovat sen sijaan eläkeläismiehen vieraana. Teemu Selänne, 44, isännöi kaksikkoa Coto de Cazassa.

Jakson alussa ”J-Man” ja ”Putcola” mittelevät Teemun poikaa Leevi Selännettä vastaan rankkarikisassa. Vanhempi Selänne väistää haasteen ja kertoo keskittyvänsä eläkepäivillään bingoon – jota toki myös pelataan.

Pöydän ääressä käydään myöhemmin pitkä keskustelu, jossa puhutaan muun muassa jääkiekosta, muusta urheilusta ja pizzatäytteistä.

Pitkän videon kohdassa 5.45 puheenaiheeksi nousee myös Selänteen tulevaisuus maalinteon opettamisessa ja valmentamisessa.

– Haaveeni on, että minulla olisi täällä ja Suomessa akatemia, jossa keskityttäisiin nimenomaan maalintekoon, Selänne kertoo.

Kaliforniassa Selänne suunnittelee pääsevänsä töihin jo ensi syksynä.

– Luulen, että se starttaa jossain suhteessa jo kesän jälkeen. Minulla on aika hyvät visiot.

Suomessa Selänne haluaa Långvikiin maalinteon mekan. Kirkkonummelle suunnitteilla olevan hallihankkeen toteutumisessa kestää kuitenkin vielä, muun muassa byrokratian ja yksityishenkilöiden tekemien valitusten vuoksi.

– Ihmiset aina valittavat, kun heillä on oikeus valittaa, Selänne hymähtää.

Selänne kertoo myös tarinoita Winnipeg Jetsin ajoiltaan. Yksi niistä koskee tulokaskaudella kadonnutta Nintendo-laukkua.

– Viime vuonna George Parros laittoi kuvaviestin ja kysyi, että ”onko tuttu kassi?”, Selänne kertoo.

Onko kassin salaisuus kuitenkaan paljastunut?

Katso tästä NHL Without a Mapin kolmoskauden jaksot:

Osa 11: Leijonien kapteeni paljastaa pitkän suhteensa Jaromir Jagriin

Osa 10: Sami Vatanen ihmeissään ilman Selännettä – Anaheimin pukukopista puuttuu kuningas

Osa 9: Janni Hussi ja Lotta Hintsa – ”Katselemme mieluummin naisia”

Osa 8: Mikko Koivu täräyttää Mikael Granlundille jäätävän vastakuitin

Osa 7: Granlund järjesti Cheekiä NHL-halliin, näin Mikko Koivu reagoi musiikkiin

Osa 6: Mitä Antti Raanta vastaa Jori Lehterän Facebook-kaveripyyntöön?

Osa 5 ”Täällä kaikki pelkäävät Antti Raantaa”

Osa 4: Jori Lehterä paljastaa bestmaninsa

Osa 3: Olli Jokisen kotona – ”Pizzasta” on tullut Jokisille kuin perheenjäsen

Osa 2: Tällaista saunaa Pekka Rinne suosittelee Tuukka Raskille

Osa 1: Tuukka Rask kehuu olevansa Suomen paras – mutta missä lajissa?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. 6

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – kiväärimies koki talvisodan tulikasteen kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. Näytä lisää