Oona, Netta, Aune

NHL

Valikko

NHL

Onko ensi yönä Kimmo Timosen uran viimeinen ottelu? ”Mieli vaeltaa väkisin”

NHL
Kimmo Timosen pitkä ura saattaa päättyä ensi yönä mestaruusjuhliin.
Maailman toiseksi vanhin kiertopalkinto Stanley Cup saapui maanantaiaamuna paikallista aikaa Torontossa sijaitsevasta Hockey Hall of Famesta Chicagoon.

Pokaalia tarvitaan, koska Chicago Blackhawksilla on varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa alkavassa ottelussa ensimmäistä kertaa mahdollisuus katkaista ottelusarja ja ottaa himoittu pokaali jälleen vuodeksi itselleen.

Jos Chicago kukistaa kuudennessa finaaliottelussa Tampa Bay Lightningin samalla päättyy yksi hieno suomalaisura, kun Blackhawksin suomalaispuolustaja Kimmo Timonen päättää uransa.

40-vuotias Timonen siirtyi Philadelphia Flyersista Chicagon riveihin maaliskuun alussa, mutta hänen perheensä jäi asumaan Philadelphiaan. Yksin hotellissa asuessa Timosella on ollut aikaa miettiä edessä olevaa ottelua.

– Kun on paljon yksinäistä aikaa, niin väkisin mieli vaeltaa joka paikassa. Ihmisiä mekin olemme. Sellainen mentaalitaistelu oli eilen itsensä kanssa, odottaa että pääsisi jo pelaamaan ja yrittää, ettei ajatukset karkaile, mutta väkisin se mieli vaeltaa peliin. Turha sitä on valehdella, Timonen sanoi pelipäivän aamuna.

Timonen on ollut aiemmin urallaan häviämässä Stanley Cup -finaaleja (2010), olympiafinaalia (2006), World Cup -finaalia (2004) sekä MM-finaalia peräti kolmesti.

Edellisen kerran hän on päättänyt kautensa mestaruuteen keväällä 1998, jolloin hän juhli HIFK:n kanssa Suomen mestaruutta.

– Muistan kaikki tappiot. Sikäli tilanne ei ole uusi, että tavallaan nytkin on yhdestä poikki -tilanne ja vastaavassa on oltu ennenkin. Yritän kääntää sen positiiviseksi, pistetään kaikki peliin tänään ja jos ei voiteta, niin keskiviikkona jatkuu, Timonen tuumaa.

Chicago Blackhawks on voittanut tällä vuosikymmenellä jo kaksi Stanley Cupia, 2010 ja 2013. Molemmilla kerroilla joukkue varmisti mestaruutensa vieraskaukalossa.

Suurkaupungissa eletään nyt kiekkohuumaa. Kaikki haluavat sarjan päättyvän kotikaukalossa ja varsinkin ne pelaajat, jotka ovat olleet mukana aiemmissa mestaruuksissa, haluavat joukkueen voittavan juuri kotona.

Timonen luottaa kuitenkin siihen, että joukkueen keskittyminen pysyy olennaisissa.

– Uskon, että juuri siinä se meidän kokemus tulee esille. Tänäänkin kun tulin hallille, niin oli hyvin bisneshenkinen meininki pukukopissa.

Chicagon ja Tampa Bayn välinen kuudes Stanley Cup -finaaliottelu pelataan maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 03 Suomen aikaa. Chicago johtaa ottelusarjaa 3-2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää