Sebastian

NHL

Valikko

NHL

NHL julkisti kohua herättäneen jättisopimuksen – vaikuttaa myös Leijonien pelipaitaan?

NHL
NHL ilmoitti virallisesti tiistaina solmineensa merkittävän varustesopimuksen urheiluvälinevalmistaja Adidaksen kanssa.
Tuore seitsemän vuoden jättisopimus tarkoittaa, että kaudesta 2017–2018 alkaen NHL:n pelipaidat valmistaa saksalaisjätti Adidas. Kanadalaisen televisiokanavan TSN:n mukaan NHL-seurojen kassaan kilahtaa uuden sopimuksen myötä 35 miljoonaa dollaria eli noin 31,65 miljoonaa euroa vuodessa.

Kuumin kysymys pelipaitauudistuksen ympärillä liittyy mainoksiin. NHL-seurojen pelipaidat ovat pysyneet toistaiseksi puhtaina mainoksista. NHL:n komissaarin Gary Bettmanin mukaan mainoksista NHL-pelipaitoihin ei ole "toistaiseksi keskusteltu".

– Mediassa on spekuloitu, että tämä uusi sopimus johtaa väistämättä siihen, että mainokset tulevat pelipaitoihin. Se ei pidä alkuunkaan paikkansa. Emme todellakaan ole ensimmäinen (Pohjois-Amerikan suurista sarjoista), joka laittaa mainokset paitoihin, Bettman linjasi.

Sen sijaan syksyllä 2016 pelattavassa World Cupissa pelipaitamainokset saattavat hyvinkin toteutua, mikä tarkoittaisi, että Suomen maajoukkueenkin pelinuttu saisi leijonalogon, paitavalmistajan ja pelinumeron lisäksi lisätäytettä. NHL:n pelaajayhdistyksen pomo Donald Fehr mainitsi, että World Cup voisi olla tässä mielessä hyvä kokeiluturnaus.

– Olemme keskustelleet mainoksista World Cupin suhteen, mutta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty, Bettman kommentoi lyhyesti.

Adidas on rynninyt näkyvästi jääkiekkomarkkinoille kuluneen vuoden aikana. Aiemmin kesällä saksalaisjätti kiinnitti talliinsa NHL:n seuratuimman megalupauksen Connor McDavidin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäilee: Autosta palaneena löytynyt Lambada-laulaja murhattiin – kolme pidätetty

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    5. 5

      EK4: Hänninen nousi kolmanneksi – Citroënin ykköskuski ajoi ulos

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    8. 8

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Jättiraportti: Näin Bernerin seurantalaite kytkettäisiin vanhaan autoon – koskee yli miljoonaa autoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäilee: Autosta palaneena löytynyt Lambada-laulaja murhattiin – kolme pidätetty

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    5. 5

      EK4: Hänninen nousi kolmanneksi – Citroënin ykköskuski ajoi ulos

    6. Näytä lisää