Henri, Henna, Heikki

NHL

Valikko

NHL

Suomalainen kovanyrkki järkyttyi NHL-kollegansa kovasta kohtalosta – ”Voi h**vetti”

NHL
Sami Helenius tietää, että NHL:n tappelijat joutuvat käsittelemään valtavia paineita.
Viime viikonlopun suru-uutinen jääkiekkomaailmassa oli entisen NHL-hyökkääjä Todd Ewenin menehtyminen 49-vuotiaana. Tuoreimman tiedon mukaan Ewen päätti päivänsä oman käden kautta. Tiedon kertoi ensimmäisenä kanadalainen CTV Calgary -uutiskanava. Myös sikäläiset viranomaiset ovat vahvistaneet kuolinsyyn.

– Voi helvetti, entinen NHL-puolustaja Sami Helenius huokaa kuultuaan kuolinsyyn IS:lta.

Helenius oli lukenut viikonlopun aikana Ewenin kuolemasta suomalaisista tiedotusvälineistä. Entisen pelurin kuolema kosketti Heleniusta normaalia enemmän, sillä hän pelasi aikanaan Ewenin nuoremman veljen Deanin kanssa samassa Las Vegas Thunder -joukkueessa edesmenneessä IHL-farmisarjassa.

– Velipoika oli todella mukava kaveri, hänellä oli silloin kaksi lasta ja kolmas tulossa. Tappelija, kuten isoveljensä, mutta vain farmitappelija. Ei osannut pelata riittävän hyvin, että olisi päässyt NHL:ään asti, Helenius muistelee.

Ewenista tuli tuorein pelaaja murheelliseen listaan entisistä NHL-pelaajista, jotka ovat päättäneet elämänsä oman käden kautta. Suurin osa näistä pelaajista ovat luoneet NHL-uransa Ewenin tavoin tappelijoina.

Itsekin ahkerasti nyrkkejä heilutellut Helenius on oikeastaan ainoa suomalainen, joka ymmärtää miten rankkaa NHL-tappelijan arki on.

– Silloin kun joukkueissa oli vielä varsinaisia tappelijoita, niin se oli henkisesti ylivoimaisesti raskain homma. En halua vähätellä maalintekoa tai pisteidentekoa, ne ovat upeita taitoja, mutta henkisesti raskainta on valmistautua joka ilta tappelemaan ja ottamaan turpaansa, Helenius arvioi.

Ewen pelasi NHL:ssä St. Louis Bluesin, Montreal Canadiensin, Anaheim Mighty Ducksin ja San Jose Sharksin riveissä yhteensä 518 NHL:n runkosarjaottelua. Niissä hän istui 1914 jäähyminuuttia. Uran kohokohta oli Stanley Cupin voittaminen Canadiensin riveissä keväällä 1993.

Uransa jälkeen hän osallistui esimerkiksi junioreille suunnattujen kiekko-opetusvideoiden tekemiseen ja oli usean vuoden ajan mukana juniorivalmennuksessa St. Louisin alueella.

Kuoleman tultua julkisuuteen hänen perheensä vahvisti ex-kiekkoilijan kärsineen usean vuoden ajan masennuksesta.

– Sitä on tietysti vaikea sanoa mitä on tapahtunut, kun ei ihmisen mieleen pääse sisälle. Onko kiekkouran aikaisilla jutuilla ollut jotain merkitystä, kun uran päättymisestä on kuitenkin kulunut pitkä aika, Helenius pohtii.

– Kukaan ei tiedä mitä pinnan alla on kytenyt.

Helenius hakee vertailukohtaa Belakista, jonka kanssa suomalainen pelasi samaan aikaan Calgaryssä. Hän päätti päivänsä vuonna 2011 vain 35-vuotiaana. Belak oli pelannut NHL:ssä vielä edellisellä kaudella ja oli kuolemansa aikana valmistautumassa Kanadan yleisradioyhtiön CBC:n tekemään tositv-ohjelmaan, jossa entiset NHL-pelaajat opettelivat taitoluistelua naispuolisten ammattilaisluistelijoiden opastamana.

– Hänelläkin tuntui olevan päällisin puolin kaikki kunnossa. Oli lapset ja oli uutta televisio-ohjemaa tulossa.

Kiekkopiireissä on jo vuosien ajan puhuttu entisille pelaajille uran jälkeen tarjottavasta tuesta ja vastuuta siitä on työnnetty pelaajayhdistyksille niin Suomessa kuin Pohjois-Amerikassa. Helenius muistuttaa, ettei vastuu ole yksin järjestöjen.

– Apua on kyllä tarjolla, mutta pelaajien pitää itse osata hakea sitä, hän toteaa.

– Sama tilanne on Suomessa. Onhan meilläkin ollut näitä traagisia kohtaloita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    6. 6

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    6. Näytä lisää