Oona, Netta, Aune

NHL

Valikko

NHL

NHL:n kohutuin kovanyrkki joutui keskelle elämänsä pyöritystä – ”Hullua”

NHL
Kiltti kovanaama John Scott on NHL:n tähdistötapahtuman seuratuin pelaaja.
Kovan kohun seurauksena NHL:n tähdistöotteluun äänestetty John Scott oli perjantain mediapäivän päähenkilö NHL:n tähdistötapahtumassa Nashvillessä.

– Hullua, Scott totesi ympäröivästä mediasirkuksesta saapuessaan valtavan toimittajajoukon läpi haastattelupöydän taakse.

Hyväntuulinen jätti vastaili kärsivällisesti lukuisiin eri kysymyksiin.

– Ennen Nashvilleen tuloa sain negatiivista ja positiivista palautetta. Nyt kun olen täällä, kaikki ovat olleet todella ystävällisiä ja minulla on tervetullut olo. Olen saanut tekstiviestejä ja onnitteluita ihmisiltä, joita en ole edes tavannut. Nyt voin vain nauttia ja pitää hauskaa, Scott kertoi.

Tiensä NHL:ään tappelijana raivannut 203-senttinen 118-kiloinen kanadalaishyökkääjä ei ole taidoiltaan tähtitasoa, mutta fanit äänestivät hänet Tyynenmeren divisioonajoukkueen kapteeniksi.

NHL pyysi aiemmin Scottia jäämään pois tähdistöottelusta, mutta kovanyrkki ei kuunnellut käskyjä.

– Luulen, että NHL muuttaa äänestystä jatkossa, jotta tällaisilta valinnoilta vältytään, naurahti Scott.

– Mielestäni tämä kohu on ollut hyväksi lajille. NHL on saanut paljon huomiota ja ihmiset ovat seuranneet tapahtumia innoissaan.

Silti Scott tekisi jotain toisin.

– Olen oppinut pitämään suuni kiinni.

Juttutuokio NHL-pomon kanssa

Scott kirjoitti koskettavan, nettihitiksi nousseen tekstin ajatuksistaan ja tuntemuksistaan The Player’s Tribune -sivustolle ennen tähdistöviikonloppua.

Scott kertoi tekstissä, että eräs henkilö NHL:stä otti häneen yhteyttä ennen tähdistötapahtumaa, ja yritti vaikuttaa Scottin päätökseen tähdistöotteluun osallistumisesta.

– Luuletko, että lapsesi olisivat tästä ylpeitä, soittaja oli kysynyt.

Siinä vaiheessa Scott sai tarpeekseen.

– Vaikka en välttämättä ansaitse paikkaa All Stars -ottelussa, tiedän olevani tuomari siinä, mistä asioista lapseni ovat tai eivät ole minusta ylpeitä.

– Kun tyttäreni näkevät minut sunnuntaina jäällä, ovatko he minusta ylpeitä? Kuka tietää. Haluan ajatella niin. Tiedän kuitenkin, että he ovat siellä minun – ison, höpsön isänsä – takia. He ovat katsomossa kannustamassa minua Scott-pelipaidat päällään ja katsovat, kun teen parhaani, pidän vähän hauskaa ja toteutan unelman, joka minulla on ollut siitä asti, kun olin heidän ikäisensä, kirjoitti Scott.

Perjantaina Scott perusteli kirjoitustaan.

– Luin tilanteestani paljon eri artikkeleita, joista en oikein pitänyt. Halusin saada oman ääneni kuuluviin ja kertoa asiat omalla tavallani. He (The Player’s Tribune) auttoivat minua kasaamaan jutun.

Scott sanoi myös puhdistaneensa ilmaa torstai-iltana NHL:n komissaarin Gary Bettmanin kanssa.

– Meillä oli hyvä juttutuokio. Gary sanoi olevansa iloinen, että olen täällä. Se oli hienoa kuulla, koska aiemmin en ollut täysin varma liigan kannasta ja siitä, että haluavatko he minua edes tänne.

Scott ei varsinaisesti ole edes NHL-pelaaja tällä hetkellä. Hän pelaa Montreal Canadiensin AHL-seurassa St. John’s Ice Capsissa, Atlantin rannikolla. Hänet kaupattiin pari viikkoa sitten Arizona Coyotesista Montrealin organisaatioon.

– Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet rankkaa ja vaikeaa aikaa pelaajakaupan ja muiden juttujen takia. Vaimoni odottaa kaksosia ja laskettu aikansa on puolentoista viikon päästä. On mukavaa, että kohu on nyt ohi, sanoi Scott.

– En ole tottunut tällaiseen mediahuomioon, mutta tämä on siistiä. Nautin tästä viikonlopusta ja sen jälkeen palaan oikeaan maailmaani, Newfoundlandiin.

Haastattelusession lopuksi Scott kaivoi taskustaan puhelimen ja otti kuvan edessä seisovasta mediajoukosta.

– Kiitos, kaverit, Scott hymyili ja poistui kulisseihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    6. 6

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    7. 7

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    8. 8

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    6. Näytä lisää