Nestori

NHL

Valikko

NHL

NHL:ssä vilkas siirtopäivä – Toronto hankki uuden ykkösvahdin

NHL
Toronto hankki Anaheim Ducksista tanskalaisvahti Frederik Andersenin.
Anaheim sai vaihdossa tulevan varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen varausvuoron (30. vuoro) ja toisen kierroksen varausvuoron kesän 2017 varaustilaisuuteen.

Toronton GM Lou Lamoriello ilmoitti heti siirron jälkeen, että Toronto solmi Andersenin, 26, kanssa viiden vuoden sopimuksen. Sopimuksen vuosipalkka on 4,4 miljoonaa euroa.

– Hänen täytyy tietää, että hän on meidän ykkösvahtimme ja uskomme häneen, Lamoriello perusteli sopimuksen pituutta medialle.

Andersen kilpaili Anaheimissa peliajasta 22-vuotiaan John Gibsonin kanssa. Anaheim kallistui lopulta lupaavan jenkkiveskarin suuntaan, joten Andersenista tuli kauppatavaraa. Toronton lisäksi Andersenin kintereillä oli tiukasti Calgary Flames.

Buffalolta yllätysveto

Buffalo Sabres yllätti monet hankkimalla Jimmy Veseyn pelaajaoikeudet Nashville Predatorsista. Vesey nousi otsikoihin aiemmin keväällä, kun hän ilmoitti, ettei aio solmia tulokassopimusta Nashvillen kanssa.

Vesey, 23, valittiin päättyneellä kaudella Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n parhaaksi pelaajaksi. Jenkkihyökkääjä teki Harvardin joukkueessa 33 ottelussa 24+22=46 pistettä.

Buffalo antoi neuvotteluoikeuksista kolmannen kierroksen varausvuoron tulevaan varaustilaisuuteen. Buffalolla on elokuun 15. päivään saakka aikaa neuvotella Veseyn kanssa. Jos sopimusta ei synny, Veseysta tulee vapaa-agentti.

Vilkkaan kauppapäivän päätteeksi Florida Panthers värväsi Keith Yandlen pelaajaoikeudet New York Rangersista, joka sai vuorostaan Floridalta kuudennen kierroksen varausvuoron tulevaan varaustilaisuuteen.

Jos Yandle solmii sopimuksen Floridan kanssa, Rangers saa myös neljännen kierroksen varausvuoron kesälle 2017.

Kokenut 29-vuotias jenkkipuolustaja oli päättyneellä kaudella Rangersin neljänneksi paras pistemies tehoilla 5+42=47.

Kuluvasta viikosta on odotettavissa kiireinen siirtomarkkinoiden osalta, sillä NHL:n varaustilaisuus järjestetään tulevana viikonloppuna Buffalossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää