Toni, Anton, Antto

NHL

Valikko

NHL

Mikä Patrik Lainetta vaivaa? Nobel-palkittu tiedemies kertoo

NHL
Veikkaajan kirous, huonon pelin jälkeen huutaminen ja Patrik Laineen hyytyminen vaikuttavat kaikki todellisilta ja toimivilta ilmiöiltä. Todellisuudessa niissä on kyse yhdestä ja samasta asiasta, kirjoittaa Lari Vesander.
Pari vuotta sitten törmäsin Twitterissä viestiin, jossa urheilutoimittaja (nykyinen kollegani) manasi ”Veikkaajan kirousta”. Hän oli tehnyt jutun hyvässä iskussa olevasta urheilijasta, jonka tulostaso oli hyytynyt kansijutun ilmestymisen jälkeen. Toimittaja harmitteli, että vaikka lehden nimi oli vaihtunut, kirous ei ollut lähtenyt minnekään.

Veikkaajan kirous ei ole mikään yksittäistapaus, vaan pikemminkin hyvin yleismaailmallinen. Yhdysvalloissa sama ilmiö tunnetaan ”Sports Illustrated -taikana”. Aivan kuten Veikkaajankin kohdalla, Yhdysvalloissa uskotaan, että SI:n kanteen päätyneen urheilijan seuraava kausi tai seuraavat arvokisat ovat tuomittuja epäonnistumaan. Ilmiön selitykseksi on tarjottu liiallista itseluottamusta ja suurten tavoitteiden saavuttamisen painetta.

Taloustieteen Nobelillakin palkittu psykologi Daniel Kahneman toteaa kirjassaan ”Thinking, Fast and Slow” selityksen olevan paljon yksinkertaisempi:

– Lehden kanteen yltäneen urheilijan suoritukset ovat väistämättä olleet poikkeuksellisen hyviä edeltävällä kaudella (tai viime aikoina), luultavasti melkoisen onnen saattelemia, ja onni on oikukas.

Tämän on saanut viime aikoina huomata myös jääkiekkoilija Patrik Laine. Tamperelaisen tulokaskausi NHL:ssä alkoi lähes ylimaallisella tykityksellä. Viime peleissä tahti on hyytynyt.

Menestys=taito+onni

Kahneman on luonut yksinkertaisen yhtälön menestykselle ja suurelle menestykselle: Menestys = taito + onni. Suuri menestys = hieman enemmän taitoa + paljon enemmän onnea.

Kahneman havainnollistaa asian kirjassaan golfilla. Golf-kierroksen par on 72. Keskitymme nyt pelaajaan, joka menestyy ensimmäisenä päivänä erittäin hyvin ja saa tuloksen 66. Mitä voimme sanoa pelaajasta tuloksen perusteella? Välitön päätelmä on, että pelaaja on taitavampi kuin turnauksen keskimääräinen osanottaja. Menestyksen kaavan mukaan toinen päätelmä on yhtä oikeutettu: näin hyvin onnistuneella pelaajalla on luultavasti ollut myös keskimääräistä parempi onni.

Jos keskitymme myös pelaajaan, jonka tulos oli viisi yli parin, on syytä päätellä, että hän on melko huono JA että hänellä oli huono päivä. On myös täysin mahdollista, että tuloksen 77 saanut pelaaja on oikeastaan erittäin taitava, mutta hänellä oli poikkeuksellisen karmea päivä.

On erittäin todennäköistä, että näiden kahden pelaajan välinen ero pienenee toisena päivänä. Paras ennustettu tulos toiselle päivälle kummankin pelaajan kohdalla on lähempänä paria kuin ensimmäisenä. Syy tähän on regressio eli paluu keskiarvoon.

Miten tämä kaikki liittyy Patrik Laineeseen? No, Laineen alkukausi on oli käsittämättömän hyvä. Reilu kuukausi sitten Laine oli tilanteessa, jossa hän oli tehnyt 11 ensimmäisessä NHL-ottelussaan 11 maalia. Maalit olivat syntyneet NHL:n tilastojen mukaan 44 laukauksella.

Tarkemmin tarkasteltuna Laineen tilastot olivat aivan uskomattomia. Jos maalitahti olisi pysynyt samanlaisena, Laine olisi tehnyt kauden aikana noin 80 osumaa. Se olisi ollut 15 osumaa enemmän kuin 2000-luvun parhaaseen yhden kauden maalisaldoon yltäneellä Aleksandr Ovetshkinilla.

Laine on poikkeuksellisen hyvä jääkiekkoilija. Hänen laukauksensa on suorastaan mahtava. Mutta kun hänen alkukauden tilastojaan katsoi yhtään tarkemmin, niiden huomasi olevan kestämättömiä. Alkukaudella Laineen laukauksista 25 prosenttia tuotti osuman. Lukema oli kirjaimellisesti mahdottoman kova.

NHL:n maalipörssin kuusi kertaa voittaneen Ovetshkinin laukauksista keskimäärin 12,4 prosenttia on mennyt maaliin. Oli mahdoton ajatella, että Laine pystyisi jatkuvasti mättämään maaleja kaksinkertaisella tarkkuudella Ovetshkiniin verrattuna.

Oli vain ajan kysymys, milloin Laineen osumatarkkuus heikkenisi ja palaisi keskiarvoon. Niin myös kävi. Laine on pelannut nyt kolme ottelua ilman maalia. Se ei ole hyökkääjälle edes poikkeuksellisen pitkä kuiva kausi. Esimerkiksi Ovetshkinilla oli loistavalla 52 maalin tulokaskaudella marras-joulukuussa kuuden ottelun maaliton jakso.

Silti hämmästyimme ainakin hieman, kun Laineelle on käynyt samoin. Miksi?

Noppaa on helpompi ymmärtää

Asian voi havainnollistaa vaikkapa arpakuutiolla. Jos olemme heittäneet nopalla vitosen, on todennäköistä, että seuraavan heittomme tulos on ensimmäistä pienempi. Jos tuloksena taas on ollut kakkonen, on todennäköistä, että parannamme toisella heitolla tulostamme.

Jos uhkapeluri sanoisi, että hän heitti nopalla ensin nelosen ja sitten vitosen, joten nyt on varmasti kutosen vuoro, osaisimme varmasti päätellä hänen olevan taikauskoinen ja sepittävän mielessään jotain sellaista, mikä ei mene yksiin todellisuuden kanssa.

Kun kyse on arpakuutiosta, ihmismielen on helppo hyväksyä satunnainen vaihtelu. Kun kyse on urheilusuorituksesta, asia on monimutkaisempi. Mieli pyrkii järkeistämään satunnaisia tapahtumia ja luomaan niiden syistä uskottavan tarinan.

Kyse ei ole siitä, etteikö hyvältä urheilijalta odotettaisi tasaisuutta. Totta kai voi ja sitä pystyy jossain määrin opettelemaankin. Urheilijalle tulee kuitenkin lähes väistämättä tavallista parempia ja huonompia otteluita ja kisoja. Toisin sanoen huonon suorituksen jälkeen tulee lopulta parempi ja poikkeuksellisen hyvän jälkeen lopulta huonompi. Tärkeää on olla vetämättä yksittäisistä onnistumisista tai epäonnistumisista liian suuria johtopäätöksiä.

Tämä liittyy jääkiekkoon monellakin tavalla. Esimerkistä käy vaikkapa valmennuskulttuuri. Joillakin valmentajilla on tapana huutaa pelaajilleen huonon ottelun jälkeen. Heidän kokemuksensa mukaan tämä toimii, koska pelaajat yleensä palaavat tasolleen ja pelaavat seuraavassa ottelussa paremmin.

Joku valmentajista on saattanut kokeilla myös kehuja poikkeuksellisen hyvän pelin jälkeen ja huomannut sitten suureksi yllätyksekseen, että pelaajat eivät pelanneetkaan seuraavassa ottelussa vielä paremmin vaan todennäköisesti huonommin. Näistä kahdesta kokemuksesta valmentaja on sitten raapustanut mielessään osiaan suuremman tarinan ja päätellyt, että huutaminen toimii kehumista paremmin.

Valmentaja on oikeassa siinä, että kummallekin tapaukselle on yhteinen selittäjä, mutta se ei ole keppi eikä porkkana vaan regressio. Peliesitysten muutokset olisivat olleet luultavasti samansuuntaisia vaikka valmentaja olisi lukenut pelaajilleen Eino Leinon runoja ja näyttänyt päälle perheensä lomakuvia.

Samat lainalaisuudet pätivät myös urheilutoimittajan ongelmaan. Veikkaajan kirous ei hellittänyt kun lehden nimi vaihdettiin Urheilusanomiksi, koska mitään kirousta ei ollut. On vain regressioilmiö.

Lähde: Daniel Kahneman: Thinking fast and slow

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää