Seitsemän miljoonan NHL-floppi teki vihdoin maalin - ensimmäinen yli vuoteen!

Julkaistu: 10.02.2012 09:11

Montreal Canadiensin kannattajien pitkä odotus sai vihdoin päätöksen: Scott Gomez teki maalin.

Gomez pelasi 369 päivää ilman maalin maalia. New York Islandersia vastaan tuli viimein palkinto.

Ajassa 49.50 syntynyt maali vei Montrealin 3-0-johtoon. Ottelu päättyi lukemiin 4-2, joten Gomezin osuma jäi voittomaaliksi.

- En tuntenut sääliä itseäni kohtaan. Jatkoin vain kovaa työntekoa. On hyvä, että voitimme ja tietysti oli hienoa onnistua viimein maalinteossa, Gomez sanoi.

Hänen kuiva kautensa innosti montrealililaisia jopa perustamaan Gomezin maalittomuudelle pyhitetyn nettisivuston.

Gomez pelaa kolmatta kauttaan kiekkohullussa Montrealissa, jonne hän siirtyi New York Rangersista. Parhaimmillaan NHL:ssä yli 80 pisteen kauden pelannut keskushyökkääjä on tarponut todella, todella syvällä.

Tämän kauden saldo ennen Islanders-ottelua oli seitsemän syöttöpistettä.

Se on auttamatta liian vähän pelaajalta, joka teki aikanaan Rangersin kanssa seitsemän vuoden ja 51,5 miljoonan dollarin sopimuksen, jota on jäljellä vielä kaksi kokonaista kautta.

Tällä kaudella Gomez ansaitsee 7,5 miljoonaa dollaria. Seuraava sesonki on 5,5 miljoonan ja viimeinen 4,5 miljoonan arvoinen.

Numeroiden valossa häntä on käytännössä mahdoton edes yrittää myydä.

Hattutempun tekijä jää harvoin huomiossa kakkoseksi ottelun jälkeen, mutta Gomezin sysimustan jakson päättyminen mahdollisti senkin. Kolme muuta Canadiens-maalia iski nimittäin Max Pacioretty.

Kolmas ottelun Montreal-sankari oli 32 kertaa torjunut Carey Price.

- Olen iloinen joukkueen puolesta. Sekä Paciorettyn kolmesta maalista että gorillan tippumisesta Gomezin selästä. Ja tietysti on mukava saada voittoja yhdessä, Price tiivisti.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Jääkiekko: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä