Uho päättyi nolosti: kansanedustaja tyrmäsi nyrkkeilylupauksen - katso video

Julkaistu: 5.6.2012 17:53

Michael Oliveira ärsytti puheillaan entisen mestarin Acelino Freitasin takaisin kehään viiden vuoden tauon jälkeen. Uho sai nolon päätöksen.

Kun 22-vuotias nyrkkeilylupaus kohtaa vuosikausia eläkkeellä olleen entisen mestarin, on ennuste yleensä veteraanin kannalta huono.  Siksi moni piti 36-vuotiaan brasilialaisen Acelino Freitasin paluuta voittamatonta maanmiestään Michael Oliveiraa vastaan äärimmäisen huonona ideana.

Kotiosavaltiossaan Sao Paulossa kansanedustajana toimiva Freitas lopetti uransa vuonna 2007. Hän ehti hallita MM-titteleitä sekä ylemmässä höyhensarjassa (59 kiloa) että kevyessä sarjassa (61,2 kiloa).

Lähinnä keskisarjassa (72,5 kiloa) otteleva Oliveira sai kuitenkin uhollaan ärsytettyä Freitasin takaisin kehään. Lähes kaikki odottivat viime viikonlopun ottelusta nuoremman ja isomman Oliveiran näytöstä, mutta Freitas käänsi ennakkoasetelmat.

Veteraani otti ottelussa ohjat käsiinsä heti avauskongista ja löi Oliveiran lattiaan kolmannessa erässä. Yhdeksännessä erässä Oliveira haisteli kanveesia vielä kahdesti, ja ottelu oli ohi.

Tappio päätti Oliveiran 17 ottelun mittaisen voittoputken. Jatkossa hän miettinee kahdesti, mitä pyytää.

KATSO VIDEO LOPULLISESTA TYRMÄYSISKUSTA (youtube.com)

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat