Sebastian

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Robert Helenius oli lähellä jättiottelua

nyrkkeily
Robert Helenius sai tarjouksen ottelusta maailman toiseksi parasta raskassarjalaista vastaan.
Raskaan sarjan ammattinyrkkeilijä Robert Helenius sai tarjouksen uransa suurimmasta ottelusta. Heleniusta pyydettiin Venäjän Kazaniin kohtaamaan olympiavoittaja Aleksandr Povetkin.

Ateenan kisoissa 2004 kultaa iskenyt Povetkin on useimpien asiantuntijoiden mielestä tällä hetkellä maailman toiseksi paras raskaan sarjan nyrkkeilijä. Hänen edellään on vain Vladimir Klitshko, joka voitti Povetkinin pistein 2013.

Poikansa puolesta ottelusta neuvotellut Karl Helenius kertoo, että osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen suomalaisnyrkkeilijän ottelupalkkiosta.

– Ei siinä kovin paljon ollut eroa. Pienestä jäi kiinni, Karl Helenius sanoo.

Povetkin kohtaa Heleniuksen sijaan 4. marraskuuta Kazanissa puolalaisen Mariusz Wachin.

Heleniuksen seuraavaa ottelua ei ole vielä vahvistettu. Ilta-Sanomien tietojen mukaan promoottori Kalle Keskinen on varannut Hartwall-areenan joulukuuksi Heleniuksen ottelua varten. Karl Heleniuksen mukaan hänen pojallaan on pöydällä kuitenkin muitakin tarjouksia.

Venäläinen Sportbox-sivusto raportoi, että Helenius olisi tehnyt esisopimuksen ottelusta raskaan sarjan Euroopan mestaria Erkan Teperiä vastaan. Karl Heleniuksen mukaan tämä ei pidä paikkansa.

– Se kuulostaa vähän kovalta askeleelta, Karl Helenius sanoo.

Saksanturkkilainen Teper voitti Heleniuksen amatöörinä ennen täyttä aikaa. Heleniuksen palkkio ottelussa Teperiä vastaan olisi todennäköisesti selvästi pienempi kuin Povetkinia vastaan.

Helenius palasi kehään kahden vuoden tauon jälkeen tämän vuoden maaliskuussa. Hän purki sitä ennen yksipuolisesti sopimuksensa saksalaisen Sauerland-tallin kanssa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Sauerland ei ole luopunut vahingonkorvausvaatimuksista Heleniusta kohtaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    7. 7

      Poliisirakennusta ammuttiin ohjuksella Istanbulissa

    8. 8

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. Näytä lisää